Yhdysvaltain nokkamiestä halutaan jälleen hengiltä, tällä kertaa terrorismin vastaisessa kokouksessa Salamancassa, Espanjassa. Jenkkipressan ampumista tuijotetaan kuitenkin useampi kerta, kun tapahtuma käydään läpi kuudesta eri näkövinkkelistä.
Saman tarinan kertominen useamman läsnäolijan silmin on kehun arvoinen oivallus, jos jokainen näkökulma toisi tarinaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Niminäyttelijöistä huolimatta (mm. William Hurt pressana, Dennis Quaid ja Matthew Fox tämän turvamiehinä, Forest Whitaker turistina ja Sigourney Weaver uutistuottajana) saman tapahtuman uudet kuvauskerrat eivät jaksa juuri kiinnostaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että jokaisella kerralla ei suinkaan tuoda esille mitään tarinan kannalta uutta tai oleellista. Juoni avaa kiemuransa vasta loppupuolella, mutta tätä odottaessa kliseisyysaste on paikoin niin mittava, että askeleen edellä kulkee katsoja, eivät elokuvan tehneet. Hyvän idean potentiaali valuukin nopeasti Espanjan hiekkaan.
Vaan jos perusidea sattuisi hetkeksikin pettämään, varaavat hyvät elokuvantekijät taustalle myös kiintoisan varaidean. Huono uutinen ikävä kyllä on se, ettei Vantage Point ole hyvä elokuva. Leffassa kyllä löytyy myös muita ideoita, mutta ne eivät limity toistensa lomaan tai kulje tarinassa yhtä aikaa. Sen sijaan ideat kerrotaan yliselkeästi rajatuissa jaksoissa. Kun näkökulmilla pelleily lopetetaan, alkaa toiminta. Kehno sellainen. ”Leikkaussalin” puolella on toimintakohtaukset nykytyylille uskollisesti saksittu silpuksi. Salamancan kaupungin kaduilla nähdään vauhdikasta rymistystä, mutta tolkkua ei tapahtumista saa.
Onneksi tarjolla on hetkittäin positiivista huomautettavaakin: kun näkökulmaksi valitaan media, on tarjolla lievää yhteiskuntakriittisyyttä – leffan paras osa. Kun konflikti kuvataan monesta näkökulmasta, näkee katsoja melkoisesti tapahtumia. Media kuitenkin rajaa tämän totuuksien kirjon jopa tietoisesti yhteen näkökulmaan. Nykymaailmassa, jossa meille tavallisille kansalaisille on tarjolla runsaasti informaatiota, tapahtumat näyttäytyvätkin joskus tiedoista huolimatta vain tietyssä valossa. Mediakriittisyys onkin elokuvan paras anti, mutta se pidetään läsnä vain kaksi minuuttia.
Elokuvan tapahtumat kuvataan monesta vinkkelistä, mutta elokuvan tekijöillä on kuitenkin todellinen näkökulma hukassa. Käsikirjoittaja Barry Levy ja ohjaaja Pete Travis tekivät molemmat Vantage Pointin parissa ensimmäisen pitkän elokuvansa, mutta heidän taitonsa eivät riitä tunteiden luomiseen tai perusidean hyödyntämiseen. Koska juonen taustalla on ajankohtaisesti terrorismin vastainen sota, edustaa leffa carpe diem –osastoa. Useat tarjotut näkökulmat ovat kuitenkin hätäisesti luotuja ja pinnallisia, joten todellista tarttumapintaa elokuvassa ei ole. Niinpä elokuvaan kannattaa koskea korkeintaan leffavuokraamon puolella.
