Pako on amerikkalainen draamajännäri, joka sai kaikkiaan neljä tuotantokautta, vaikka se alun perin suunniteltiinkin 13-osaiseksi minisarjaksi. Tiedä sitten, olisiko kannattanut tehdä se ihan minisarjana vai antoiko lisäpidennys sarjalle jotain lisäarvoa.
Lincoln Burrows (Dominic Purcell) tuomitaan syyttömänä murhasta teloitettavaksi sähkötuolilla. Hänen veljensä Michael Scofield (Wentworth Miller) on kuitenkin varma veljensä syyttömyydestä ja päättää auttaa häntä pakoon vankilasta. Mutta eräät tahot eivät halua Burrowsia vapaalle jalalle. Kaiken takana näyttääkin olevan laaja salaliitto. Eikä vankilassakaan asiat mene aivan suunnitelmien mukaan.
Paon ensimmäinen tuotantokausi keskittyy veljesten pakosuunnitelman kehittämiseen. Vankilan ulkopuolella Burrowsin asianajaja pääsee hajulle erittäin laajasta salaliitosta. Toki tässä myös annetaan tilaa myös muille vankilan ja sen ulkopuolella oleville ihmisille. Sarjalla onkin monia yhtymäkohtia tuttuihin sarjoihin ja elokuviin, mutta on sillä myös omia ideoita.
Aloitetaan sarjan hyvistä puolista. Tunnelmaan on panostettu melko hyvin. Tässä ylläpidetään kohtuullisen hyvin synkkää tunnelmaa ja sama meininki säilyy kauden alusta loppuun. Myös realistisuuteen on panostettu. Vankilan elämä on raakaa ja se tuo välillä mieleen Kylmän ringin, mutta meininki ei kuitenkaan ole aivan yhtä nihilististä. Väkivalta on kuitenkin melko realistista. Onhan tämä varsin realistinen sarja, vaikka jotkut juonenkäänteet ovat hieman epärealistisia ja pieniä juonenaukkoja jää joihinkin paikkoihin. Ja esiintyy myös paikoitellen epäloogista ja järjenvastaista toimintaa. Saadaan tähän myös hieman jännitystäkin ja katsoja kyllä jaksaa pysytellä mukana. Kauden päätösjaksokin on tehty cliffhanger-tyylillä, joka takaa sen, että katsoja palaa sarjan pariin.
Hahmopuolessa ei ole valittamista. Vankilassa ja sen ulkopuolella on paljon mielenkiintoisia hahmoja, vaikka jotkut ovatkin melko kliseisiä. Pääosaveljekset ovat varsin mielenkiintoinen pari ja heidän edesottamuksiaan kyllä jaksaa seurata. Amaury Nolascon näyttelemä puertoricolainen Fernando Sucre on myös mielenkiintoinen kaveri, joka toimii Scofieldin apurina paossa. Ja toki vankien joukkoon pitää mahtua yksi todellinen kusipää. Kuudesta sieppauksesta, raiskauksesta ja murhasta (eikä aina siinä järjestyksessä) kahteen elinkautiseen tuomittu Theodore ”T-Bag” Bagwell (Robert Knepper) on todella häijy psykopaatti, jonka kanssa ei haluaisi samaan selliin. Hän käyttää heikompia vankeja hyväkseen ja tappaa varsin mielellään. Eikä vanginvartijoidenkaan keskuudessa kovin kivoja heppuja välttämättä ole. Vartijoiden pomo Brad Bellick (Wade Williams) on varsin klassinen tapaus elokuvien ja TV-sarjojen vanginvartijoista. Hän tekee vankien elämästä hankalaa, eikä anna monellekaan mitään armoa. Muutkin hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia, vaikka joukosta löytyykin aika kliseisiä hahmoja.
Vaikka tässä onkin paljon omia ideoita, niin sarja on varsin kliseinen. Onhan näitä salaliittoja ja syyttömiä kavereita, joilla on kuolemantuomio niskassaan nähty jo aika liuta. Myös jotkut tapahtumat ovat melko ennalta-arvattavia. Saadaan tähän kyllä ihan kohtuullisesti myös yllätyskäänteitä. Vaikka onkin ihan mielenkiintoista seurata pakoa suunnitelevien vastoinkäymisiä, niin välillä tulee tunne, että niitä vain rakennetaan tarinan pitkittämiseksi. Myös vankilan ulkopuolella on hieman kliseistä meininkiä. Joka puolella tuntuu olevan salaliittoja ja siellä ei voi luottaa kehenkään.
Pako starttaa kyllä ihan mainiosti heikkouksistaan huolimatta. Ei tämä maailman omintakeisimpia sarjoja ole, mutta ainakin ensimmäinen tuotantokausi menee ihan kivuttomasti.
