Running Scared (2006) on testosteronitrilleriksi kunnianhimoinen. The Cooler -jännärin ohjaajakäsikirjoittaja Wayne Kramer haluaa kertoa tarinan väkivallan kierteestä. Valitettavasti sulalla miehenlogiikalla tavoitteet ja tulos eivät mene yksiin, sillä toimintatrilleri selviää juonenkiemuroistaan mainiosti, mutta sanomalla ja jännitteillä ammutaan ohi. Nimen mukaisesti juoksemiseen kuuluu filmirullalla aikaa kepeästi pari tuntia, mutta pelon ja jännityksen ilmapiiri on selvästi kyseenalaistettavissa.
Kohderyhmää ajatellen Running Scared on toimiva paketti täynnä tarkkaan suunniteltuja, jopa tuoreita toimintakohtauksia. Logiikan puute kuitenkin vie muilta katsojilta mahdollisuuden nautintoon. Periaatteessahan elokuvan sanoma on, että naisia (edes huoria) ja lapsia ei saa vahingoittaa, mutta kaikki muu kävelevä on lupa tappaa, mielellään ampumalla luoteja säästämättä.
Walker on kehno.
Joey Gazelle (Paul Walker) joutuu ikävään tilanteeseen, kun naapurin poika Oleg (Cameron Bright) varastaa poliisimurhissa käytetyn aseen tämän kellarista. Oleg elää keskellä perhepainajaista, jonka hän ratkaisee ampumalla oman isänsä, jonka mielitekoihin kuuluvat länkkäreiden katsominen ja vaimonsa (Ivana Milisevich) että poikansa hakkaaminen.
Oleg katoaa aseen kanssa, joka on sankarimme hengen kaupalla saatava takaisin, jottei se joudu virkavallan käsiin. Takaa-ajajia on poliisien lisäksi aina parittajista mafiaan, joten rikollinen perheenisä Joey on todellakin pinteessä. Paul Walkerin hyvin rajalliset näyttelijäntaidot eivät anna katsojalle syytä pysäyttää hengitystään, kun päähenkilömme kohtaa elämänsä piipun toisessa päässä. Loistavat sivuosanäyttelijät luovivat tiensä Walkerin ohi. Moraalisena taustavaikuttajana esiintyvä Vera Farmiga on todellinen totuuden airut sekä vahvempaa pääosa-ainesta kuin mieskomppania konsanaan.
Pedofilia herättää turtuneen.
Kramerin taito pitää monimutkaiset juonenkäänteet on ihailtavaa. Yllätykset eivät lopu kesken, mutta toisaalta hän uhraa niin henkilöhahmonsa kuin sanomansa kertoakseen monimutkaisen tarinansa. Alun kankeus vaihtuu loppupuolen vikkelyydeksi, jolloin myös tunnelmaa epäonnistuneet salamaleikkaukset vähenevät reilulla otteella. Pelottava pedofiilipariskunta on tragikoominen katsaus pahuuteen, joka havahduttaa. Oikeus säikähtyä kysyy paljon yhteiskunnaltamme, sillä olemmehan hyväksyneet jo huumeet ja väkivallan arkielämäksi.
Muutamin kohdin esiintyvä ajattelevainen kuvaustyyli tasapainottaa hyvin liukkaita ja kepeitä luotitansseja. Running Scared ei ole huono elokuva, mutta trillerin rakentamiseksi olisi Kramerin pitänyt antaa runsaammin syitä välittää ja pelätä sitä maailmaa, jota katsomme joka päivä, muttemme koskaan todella näe.
nimimerkki: Martin van Wetten
