Scott Adkinsille on tarjoiltu toimintatähden viittaa jo jonkin aikaa, mutta ainakaan vielä viitta ei ole miehen harteille tarttunut. Adkins on tehnyt paljon pienempiä rooleja, mutta vähitellen miehen roolit on suurentuneet ja kääntyminen “pahiksesta hyvikseksi” on selkeä. Adkinsin ongelmana on ollut se, että miestä ei ole kiinnitetty pääosaan mihinkään ison budjetin toimintarymistelyyn, mutta tämänkin aika tulee varmasti vielä.
Ninja kertoo nimensäkin mukaisesti ninjoista. Casey Bowman (Adkins) päätyi nuorena lapsena Sensei Takedan hoiviin jäätyään orvoksi. Martial arts-koulussa Caseystä kasvoi todellinen taistelulajitaitaja ja yksi Sensein parhaista oppilaista. Dojon ykkösoppilas on kuitenkin aggressiivinen ja taidokas Masazuka, joka kuitenkin kantaa kaunaa Caseytä kohtaan, sillä Caseyn ja Sensei Takedan tyttären välillä on selkeästi enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. Kun Sensei ilmoittaa eläköitymisestään, on selvää, että Masazuka tulee ottamaan paikkansa koulun johtajana ja Kōka-ninjojen kalleimman aarteen Yoroi Bitsun haltijana. Kateus kuitenkin painaa äkkipikaisen Masazukan mieltä ja harjoitusottelussa Caseytä vastaan hän tarttuu raivonsa sokaisemana oikeaan miekkaan tarkoituksenaan tappaa Casey. Muiden oppilaiden estämä Masazuka kuitenkin karkoitetaan koulusta, sillä Masazukan teko häpäisi koko koulun ja elämäntavan. Kun Masazuka ilmestyy vuosia myöhemmin takaisin vaatien koulun johtajan paikkaa itselleen, lähettää Sensei Caseyn ja tyttärensä Namikon New Yorkiin Yoroi Bitsu mukanaan. Kissa-hiiri-leikki on valmis alkamaan, varsinkin kun juttuun sekaantuu vielä korkea-arvoisten liikemiesten johtama rikollisryhmä.
Ninja on selkeästi pienen budjetin toimintaelokuva, mutta se valitettavasti yrittää olla jotain suurempaa. Viime vuosina on nähty paljon pienen budjetin toimintaelokuvia esimerkiksi vapaapainimaailmasta elokuvamaailmaan hypänneeltä Steve Austinilta. Nämä elokuvat ovat onnistuneet aivan hyvin, sillä niiden juoni on ollut yksinkertainen – jokin tapahtuma pakottaa Steve Austinin vetämään porukkaa turpaan puolitoistatuntisen keston ajan. Ninja sortuu siihen, että tekijöillä on ollut ideoita, joita on haluttu toteuttaa, mutta budjetin takia niitä ei ole voitu toteuttaa kunnolla. Efektit ovat välillä todella heikkoja ja erään kohtauksen “batman-viitta” on naurettavan huonon näköinen. Ninja sortuu myös toiseen yleiseen virheeseen, sillä laatua pyritään korvaamaan väkivallalla ja verellä. Verta roiskuu melko paljon, välillä jopa yliluonnollisen paljon. Väkivalta on osa elokuvaa ja sitä on runsaasti, sillä
Masazuka selkeästi pitää miekoista.
Elokuva on myös täynnä kliseitä ja siinä on jopa muutama täysin typerä kohtaus. Kliseitä riittää pitkin elokuvaa aina kornista taustatarinasta lähtien. Elokuvassa on myös muutama kohtaus, jossa katsojan älykkyyttä jopa loukataan. Esimerkiksi Tokiosta New Yorkiin ei ole kuin yksi lento ja jos joku pitää saada elävänä kiinni, niin kannattaa asia hoitaa drive-by ampumisella.
Näyttelijäsuorituksetkaan eivät ole maailmaa mullistavia. Scott Adkins tekee perusvarman suorituksen ja mies hallitsee taistelulajit kyllä varsin hyvin. Karismaa on jonkin verran, mutta Adkinsin täytyy ehdottomasti kehittää karismaansa, jos mies mielii isommaksi toimintatähdeksi. Tsuyoshi Ihara hoitaa tonttinsa elokuvan pahiksena varsin hyvin ja taistelukohtaukset onnistuu mieheltä kiitettävän hyvin. Mika Hijiin suoritus jää hieman vaisuksi, mutta siitä saa syyttää myös käsikirjoitusta, sillä hahmo on kirjoitettu todella huonosti ja näyttelijälle ei jää oikeastaan mitään pelastettavaa.
Ninja on loppujen lopuksi melko huono elokuva. Taistelukohtaukset ovat elokuvan parasta antia ja katsoja jopa nauttii niistä. Muuten elokuva sitten onkin melko heikkotasoinen, aina koko Yoroi Bitsusta lähtien. Kertaviihteenä se menee kohtalaisen hyvin, mutta valitettavasti siitä ei sen parempaan ole. Ei tätä kovin helpolla voi suositella, paitsi Scott Adkinsin faneille. Ehkä.
