“Älä herätä setää”, mutta setä onkin kuollut. Makaa kuolleena pusikossa tähtitaivaan alla. Ja vain tähdet kertovat totuuden?
Tai sitten sen kertoo Frans J. Palmu, joka vaikuttaa jutun alkupuoliskolla hyvinkin pitkästyneeltä, mutta tilanteen kiristyessä vertyy normaaliin ratkaisuvireeseen.
Komisario Palmun kolmannen seikkailun sujuvuutta haittaavat Toivo Virran siirtyminen pieneen kertojahahmorooliin sekä pakolla mukaan ängetty poliisikuoroilu. Inspektori Virran uusi korkeampi virka-asema ja Palmun hieman väsähtäneempi olemus sen sijaan istuvat kevyeen rikosjahtiin hyvin.
Herra Nordbergin väkivaltaisen surman lisäksi trio Palmu, (nykyinen murharyhmän päällikkö) Virta & (maanviljelijä) Kokki pääsee tutustumaan värikkääseen joukkoon. Esimerkiksi gimmojen suihkutilojen antia varastetulla kaukoputkella tsiigailevaan nahkatakkijengiin, “Filatelia-lahkolaiseen”, “No, perkele!” –duunariin ja lööppilehdistön otsikonhimoisiin ajokoiriin. Keltaista lehdistöä edustaa kukapa muu kuin kolmatta kertaa ja aina eri henkilönä mukana roikkuva P. Siimes. Teräväsanaista, mutta itseään toistavaa. Sointu Angervon teinitulkinta on hurmaavan hauska.
Kaasua, komisario Palmu heitti loppuratkaisunsa sangen surrealistisesta suunnasta, ja samoin tähtitaivaan alla käyty Palmuilukin heittää yllärikäännettä esiin. Hitler-viiksinen Carl Gustaf Vadenblick ponnahtaa mukaan murhamysteeriin loppumetreillä. Toisaalta kai ne kaikkitietävät tähdet ovat asiasta jo aiemmin vihjanneet.
Aivan edeltäjiensä tasoinen Palmun vire ei enää ole. Sanailua on vähemmän, tuttu rento jallupullon ääressä käyty pohdinta on vähentynyt ja vastaavasti räiskintää on lisätty. No, kohtalokas murhamysteeri tähtiensä varassa lepäävässä tarinassa sentään on. Ja paljon viinereitä.
