Hyökkäys erämaassa on monellakin tavalla vedenjakajaelokuva. Ensiksikin se teki John Waynesta tähden, joka oli kyllä vain ajan kysymys Fordin suunniteltua melkein koko Marion Morrisonin uran alusta alkaen. Toiseksi se aloitti silloisen westernien teon uudelleen, kun lajityyppi oli uinunut mykkäkauden loputtua. Se myös sääti niin monet asiat paikoilleen tuleville vuosille, että niitä on melkein mahdotonta laskea. Ja mieleen tulee heti yksi elokuvahistorian merkittävimmistä lähikuvista, kun Fordin kamera zoomaa kohti nuoren Waynen kasvoja tämän astuessa elokuvaan. Se on sellainen hetki, joka jää hienoudessaan mieleen iäksi. On kuin Ford olisi tiennyt jo silloin, miten iso tähti Waynestä lopulta tulee.
Elokuvan asetelma on yksikertainen. Kaikenkarvainen sakki lähtee hevosvaunuilla erämaan halki, vaikka kaikkialla näkyy pahaenteisiä savumerkkejä. Tarinassa jokaiselle hahmolle on paikkansa ja tehtävänsä. Näyttelijät toimivat hyvin tyypitellyisti yhteen rautaisessa ohjauksessa. Kohtaukset ovat taattua yhdellä otolla purkitettua Fordia, joissa on sitä taattua tuoreutta, jota ohjaaja tahtoi. Mustavalkokuvaus on hienostunutta ja läpikotaisin harkittua, kuten Fordilla aina.
Mitään heikkoa ei tästä elokuvasta löydy. Se hehkuu iäkkäänäkin yhtä tuoreena kuin valmistuttuaan, mikä onkin suuri osa sen hienoutta. Toiminta tosin kasautuu paljolti elokuvan loppupuolelle, mutta se on enemmänkin tarinan kerronnallista tyyliä kuin heikkoutta. Suosittelen elokuvaa kaikille länkkäreistä pitäville, koska jos ei ole nähnyt tätä ei oikeastaan saisi sanoa länkkäreistä mitään. Niin keskeinen teos Hyökkäys erämaassa on.
