Kanadalainen Denis Villeneuve on tämän hetken kiinnostavimpia Hollywood –ohjaajia. Viimeistään Blade Runner 2049:n (2017) myötä suurelle yleisölle tutuksi tulleella ohjaajalla on jo liuta hienoja elokuvia takanaan. Villeneuven elokuvien teemat ovat useimmiten melko tavanomaisiin aiheisiin perustuvia, mutta mies saa niistä kaivettua irti paljon enemmän, mitä moni muu ohjaaja pitkään aikaan. Runollisuus, viihteen ja realismin kohtaaminen samassa kuvastossa ovat ohjaajan tavaramerkkejä ja tämä tulee hienosti esille jo Villeneuven varhaisuran teoksessa, ranskankielisessä Polytechniquessa (2009).
Elokuvan tarina on fiktiivinen näkemys vuoden 1989 Montrealin Ecole Polytechnique -insinöörikoulussa tapahtuneesta tuhoisasta kouluampumisesta. Nuoren miesopiskelijan kohteena olivat tuolloin naiset ja erityisesti feministit. Tapahtumia kuvataan kolmen ihmisen näkökulmasta; ampujan (henkilölle ei ole tarinassa annettu nimeä) sekä opiskelijoiden Jean-Françoisin ja Valérien. Eri näkökulmista perättäin koostuvat tarinat luovat puitteet hengästyttävälle ja samalla unenomaiselle kuvastolle.
Tavanomaisen selviytymistarinan sijaan Villeneuve kaivaa rohkeasti esille syitä ja seurauksia järkyttävälle tapahtumalle. Päällimmäiseksi nousevat yhteiskunnan ongelmat, jotka ovat lähes 30 vuotta sitten tapahtuneen jälkeenkin edelleen ajankohtaisia. Tasa-arvo, lähimmäisen rakkaus, stereotypiat ja sosiaalinen eristäytyneisyys nousevat elokuvassa päällimmäisiksi pohdiskelun aiheiksi. Ampuja lokeroi itsensä ja naiset perinteisiin rooleihin, joissa ei ole joustovaraa. Naisopiskelija Valérie kohtaa samoista ongelmista kumpuavaa sukupuolisyrjintää hakiessaan työtä. Miesopiskelija Jean-François taas kokee syyllisyyttä tapahtuneesta ja samalla lokeroi itsensä yhteiskunnan luomaan valmiiseen muottiin, kuten ampujakin.
Värejä elokuvassa ei ole. Mustavalkoinen kuva ei ole jyrkkä vaan kulkee enemmänkin harmaalla alueella. Itse tapahtumat taas kuvataan välillä hyvinkin jyrkästi ja vavahduttavalla voimalla, jollaista harvoin näkee. Hyinen talvinen sää on myös omiaan luomaan kiristyvää atmosfääriä. Välillä jopa unenomaiseksi vaipuva tunnelma vaihtuu ampujan aiheuttamaan kaaokseen koulussa. Villeneuve ikään kuin ravistelee samalla katsojaa heräämään todellisuuteen ja ihan olemassa oleviin ongelmiin. Elokuvan kuvauksen ja kerronnan yhteispeluu on poikkeuksellisen vahvaa ja tulee esille mm. kun ampuja jakaa uhrit kahteen leiriin; naiset vasemmalle ja miehet oikealle.
Villeneuven uudemmat elokuvat ovat oivallisia sekoituksia laadukasta viihde-elokuvaa ja Tarkovskin leffojen runollisuutta. Polytechniquessa viihteen tilalla on enemmänkin mahdollisimman realistinen ja jopa dokumentaristinen kuvakerronta. Vaikka elokuva on surullinen niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta, antaa ohjaaja silti toivoa ja nostaakin tasa-arvon suurimmaksi haasteeksi, mutta myös ehdottomaksi tavoitteeksi paremmasta huomisesta. Kuten Valérien katsoessa taivaalle, auringonvalon säteet pilkottavat lehtien takaa ja viestivät ihmisen ja erityisesti naisten vahvasta periksiantamattomuudesta kaiken epätoivon keskellä.
