En tiedä moniko muistaa kun Higlander 2 oli uusi juttu. Ensimmäinen osahan kertoi niistä mystisistä kuolemattomista miekkamiehistä jotka saavat toistensa tiedot ja taidot tappamalla toisensa kaulan katkaisemalla. Ensimmäisen elokuvan lopussa Christopher Lambert tappaa viimeisen vihulaisen ja jää viimeiseksi highlanderiksi remuamaan maan päälle, tästä tulee elokuvan kuuluisa hokema ”There can be only one”. Ensimmäinen osa oli siis kaiken järjen mukaan saagan viimeinen osa ja loogisesti jatko-osat olisivat kaikki prequeleja, jotka kertovat tarinaa ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Yllättäen yksikään jatko-osa ei ole tähän ryhtynyt vaan kerta toisensa yrittänyt kiivetä perse edellä puuhun yrittämällä jatkaa tarinaa milloin nykyajassa ja milloin postapokalyptisessa tulevaisuudessa hyläten tai muuten raiskaten ensimmäisen elokuvan tapahtumat. Higlander 2 oli jo niin huono ja järkijättöinen tekele kuin kuvitella voi, sitä onkin kehuttu yhdeksi maailman huonoimmista elokuvista ja koko sarjan tappajaksi. Jostain syystä sarja kuitenkin jatkoi eloaan eikä toinen osa jäänyt edes Highlander –saagan huonoimmaksi elokuvaksi. Se titteli menee ylivoimaisesti The Sourcelle.
Henkilökohtaisesti on yleensä tapana aloittaa nämä arvostelut etsimällä elokuvasta jotain positiivista, mutta tämän elokuvan kohdalla ei pysty. Ei siksi että olisin laiskistunut tai jotain, vaan siksi ettei siinä ole yhtään mitään kehumisen arvoista. Jos lyhyttä kestoa voi pitää positiivisena niin sitten, lisäksi elokuva on sentään katsottavissa kunnon lääkityksellä, tosin en suosittele sittenkään. Jälleen kerran kaikki järki on jätetty narikkaan ja jatkumo unohdettu. Tapahtumat sijoittuvat kovin yllättäen itäiseltä Euroopalta näyttävään postapokalyptiseen tulevaisuuteen. Mitä on tapahtunut ja miksi, sitä ei koskaan kerrota. Highlandereita on jälleen tusinan verran kehissä ja pääosassa heiluu se televisiosarjan kaveri. Tällä kertaa etsitään mystistä kuolemattomuuden lähdettä, joka muutti joskus jonkun hyypiön hyytelöksi ja toisen pahaksi ihmemieheksi tai jotain. Matkan varrella sitten törmätään vähän kannibaaleihin, huonoihin erikoistehosteisiin, surkeisiin näyttelijöihin ja ehkä henkisesti noin viisivuotiaan kirjoittamaan dialogiin joka saisi Uwe Bollinkin itkemään verta. Oikeastaan koko elokuva näyttää ja tuntuu joltain mielenterveyshoitolan asukkien tekemältä fanifilmiltä. Pahin ja törkein kämmi elokuvassa on koko Highlander –mytologian täydellinen raiskaaminen. Spoilaamatta koko elokuvaa (vaikka mitä spoilaamatta siinä edes on?) koko saagan mytologia lytätään ja hylätään täydellisesti. Lopussa paljastuu että kaikki olikin pelkkää feikkiä ja huuhaata ja silleen. Eikä siinä vielä kaikki! Nimittäin tästä suuresta kääntestä suunniteltiin kipinää kokonaiselle uudelle Highlander –saagalle, mutta suutariksi jäi. Onneksi.
Valehtelematta tämä on loukkaavin ja raivostuttavin koskaan näkemäni elokuva. Vielä pahemman siitä tekee ettei sillä ole edes camp –arvoa vaan se on näyttää ja kuulostaakin mitäänsanomattoman kömpelöltä ja tökeröltä. En henkilökohtaisesti voi kuvitella kenenkään pitävän tästä elokuvasta, en kenenkään. Koko sarjan kuolemaa en raaski toivoa, mutta kunpa vihdoin joku ymmärtäisi tehdä kerrankin hyvän Highlanderin.
