Iso-Britannian Devonshiren kreivikunnassa sijaitsee Dartmoor Zoological Park-niminen eläintarha, joka tuli kuusi vuotta sitten väliaikaisesti tiensä päähän ja suljettiin yleisöltä. Ränsistyneet aitaukset ja kohtaloaan odottava eläinparat ylläpidettiin talkooväen voimin, kunnes vuonna 2007 tavallinen kaduntallaaja Benjamin Mee päätyi pelastusliikkeen kippariksi ja osti eläintarhan omistukseensa. Ylimääräinen raha ja kokemus eläinten hoidosta olivat hataralla pohjalla, mutta intoa piisasi ja niin Benjamin perheineen ja työmiehineen lähti työstämään haastavaa projektia, josta kertoo Cameron Crowen (Vanilla Sky, Elisabethtown) tuorein elokuva Koti eläintarhassa.
Kyseessä on tyypillinen amerikkaismainen teos, jossa pyritään kohoamaan ryysyistä ruusuihin. Alkutilanteessa Benjamin on menettänyt vaimonsa ja jäänyt asumaan kahden lapsensa kanssa. Kunnianhimoinen mies on kyllästynyt sympatiaan ja armolahjoihin, joten hän sanoo itsensä irti työpaikaltaan ja teini-ikäisen pojan koulusta erottamisen myötä hän on valmis metsästämään uutta rakentavampaa ympäristöä pesueelleen.
Crowe lähtee käsittelemään amerikkalaisperheen ongelmia varsin pinnallisesti ja hätäisen oloisesti. Kohtaukset vierivät eteenpäin vailla suurta tunteen paloa ja henkilöhahmot vaikuttavat toisilleen täysin vierailta. Leffassa on kaksi näkyvästi suurta ihmissuhdetta, joista ohjaaja ei saa missään vaiheessa kunnolla kiinni ja teoksen potentiaalinen voimavara kuihtuu auttamattomasti kasaan. Benjamin ja hänen poikansa Dylan käsittelevät lähiomaisensa menettämistä omilla tahoillaan ja kaksikon välinen kuilu kasvaa ja tulehtuu. Siitä huolimatta heidän välisiä kohtauksia ei juurikaan alkupuolella elokuvaa ole ja Crowe keskittyy näyttämään heidän omia polkujaan ja pistää väliin pari äyskäämiskohtausta. Benjaminin ja hänen viehättävän eläintenhoitajansa Kellyn välille ei ole onnistuttu luomaan minkään tasoista kemiaa. Sen sijaan päähenkilön ja eläintarhan asukkien välille tekijätiimi yrittää iskostaa jonkinlaista pyhää liittoa, jolla ei ole lopputuloksen kanssa mitään tekemistä.
Tekeleen yllä leijuu suoranainen Disney-leima, jossa synkät pilvet väistyvät rehottavan auringon tieltä ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Ilmeisesti elokuvaa myydään koko perheen imelänä makupommina, mutta ajattelemisen aihetta tai tunnekokemuksia havittelevat tulevat pettymään karvaasti. Eläimet kuvataan söpöinä, riidat sovitaan kumartaen ja vastoinkäymiset käännetään voitoiksi… Kuinka ärsyttävältä moinen hempeily voikaan näyttää? Perusilme ja leffan visuaalisuus on niin kirkas ja valoisa, että silmiä pistelee pahimmissa kohtauksissa. Kakun kukkulaa koristaa vielä perheen alle kouluikäinen Rosie-tyttö, jonka tehtävänä on kikattaa ja hymyillä mahdollisimman suloisesti ja laukoa mukahauskoja välikommentteja flekmaattiseen käsikirjoitukseen. Kaikkein pahimmin kyynelkanavia kosiskellaan parilla täysin irrallisella fantasiakohtauksella, jotka viuhuvat elokuvan peruslinjasta metrikaupalla ohi yläriman.
Matt Damon (Will Hunting, Ocean’s Eleven) esittää päähenkilö Benjamin Mee’ta ja onnistuu varmasti kääntämään katsojien sympatiat puolelleen. Suurta heittäytymistä rooli ei vaadi, joten vaikea Damonia on lähteä sen isommilla kirjaimilla kehumaankaan. Scarlett Johansson (Lost in Translation, The Prestige) on yllättävänkin näkymätön hahmo, vaikka roolihahmolla tempperamenttia riittääkin enemmän. Kukaan ei jäänyt järin positiivisella suorituksellaan mieleen, mutta toisaalta ei negatiiviseenkaan sarakkeeseen tarvitse nimiä ruksata.
Pähkinän kuoressa Koti eläintarhassa sopii hyvin kaiken ikäisille katsojille ja elämän moukaroidessa sinua alimpaan manalaan, voit pistää tämän pyörimään ja tsekata kuinka helposti asiat joskus pyörivät oikeaan suuntaan. Sentimentaalisista leffoista pitävät voivat myös tähän teokseen ihastua, mutta osalle se voi vastavuoroisesti olla liikaa. Viat unohtaen kaksituntinen pyörähti tekeleen parissa yllättävänkin vaivattomasti ja loppu jätti hyvän mielen, mutta edes keskitasoon Crowen nykyvire ei tällä kertaa kanna.
