Elokuvien lajityyppinä katastrofielokuvat on hieman hankala. Aikojen saatossa valkokankaalle on suollettu filmejä jo ties minkälaisista luonnonmullistumisista; on nähty tornadoja, jättitsunameja, maanjäristyksiä, maailmanloppuja ja ”maailmanloppuja”, mutta harvoissa tämänkaltaisissa teoksissa itse sisältö kuitenkaan poikkeaa paljoa lajitovereistaan. Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta luulisi jonain kauniina päivänä tulevan jotain kekseliäämpääkin nenän eteen. Dante’s peak ei oikein ole sitä, mutta tarjoaa silti kohtalaisen viihdyttävän tehostespektaakkelin.
Harry Dalton (Pierce Brosnan) on omistanut elämänsä maapallon vulkaanisen toiminnan tutkimiselle, eli toisin sanoen tulivuoret ovat herran erikoisalaa. Toisaalla taas viihtyisässä pikkukaupungissa vuorten juurella pormestari Rachel Wando (Sarah.. siis Linda Hamilton) on iloinen kotikylänsä puolesta, sillä siitä on juuri leivottu Amerikan toisiksi paras asuinpaikka omassa kategoriassaan. Pian kuitenkin läheinen tulivuori alkaa ilmoitella heräämisen merkkejä, ja paikalle saapunut Harry yrittää vakuutella kaupungin johtoa asian vakavuudesta. Hänestä kuitenkin viis veisataan, ja pian on taas yksi luonnonkatastrofi valmis alkamaan. Harryn rinnalle lyöttäytynyt Rachel kuitenkin uskoo mieheen, mutta saadaanko läheiset pelastettua ennen kuin höyryävä laava ja pyroklastinen pilvi vyöryy päälle?
Kai se on nyt sanottava, että Dante’s peak kokoaa melko hyvin yhteen kaikki katastrofielokuville tyypilliset piirteet. Elokuvan yleiskaava on hyvin tuttu; alan asiantuntijaa ei uskota ja pian ollaankin täyden sekasorron partaalla. Tämän lisäksi nähdään pakollinen rakastuminen sekä muutama juonen kannalta ”pakollinen” kuolema. Asetelma on nähty aiemmin ja useasti myöhemminkin, joten siinä mielessä pieni pettymys iski mieleen. Genrensä puitteissa katse lieneekin parasta kääntää tehosteisiin, jotka ovat ihan katseltavaa tavaraa, vaikkeivät (yllätys) pärjääkään tuoreen 2012:n vastaaville.
Näyttelijärintamalta ei kuulu kummempia tämän elokuvan kohdalla. Brosnan vetää tutun roolinsa rutiinilla, eikä Hamiltonkaan siinä sivussa sykähdytä tai ärsytä sen enempää. Samaa voidaan sanoa muusta näyttelijäpoppoosta.
Tämän kokonaisuudeltaan suhteellisen vähäpätöisen leffan (vaikka budjettia olikin ihan mukavasti) viihteellistä arvoa saa nostettua huomattavasti kun vetää aivot narikkaan -nupin kaakkoon heti alkutekstien aikana. Katastrofielokuvat kun eivät oikein muulla tapaa toimi.
