Tim Burtonilla on sellainen kyky, että kun hänen elokuvansa alkaa, katsoja hiljenee siinä samassa. Mielestä katoaa kaikki muu, kutkuttava viileys hiipii hiljaa ja pian valtaa koko ruumiin. Katsoja tuntee itsensä kevyeksi ja kaikki ennakko-odotukset haihtuvat. Positiiviset ajatukset valtaavat mielen ja kun sen jälkeen silmien eteen räjäytetään jotain upeaa, ei siitä kertakaikkiaan voi olla pitämättä. Täsmälleen samalla tavalla käy Burtonin uusimman stop-motion -animaation, Corpse Briden kohdalla.
Uusrikkaiden kalakauppiaiden poika Victor (Depp) on menossa naimisiin 1800-luvun Eurooppalaisessa kylässä. Iloinen asia sinänsä, mutta kun ajatus siitä ei ole hänen omansa, vaan pelkästään “suunnitelmien mukaan” tapahtuva strateginen siirto, jolla tytön, Victorian (Watson) vanhemmat pääsevät käsiksi Victorin perheen rahoihin. Tälläinen sopimusavioliitto hermostuttaa Victoria, eikä häävalasta oikein tahdo tulla mitään, vaikka hän tunteekin Victorian olevan hänelle se oikea. Eräänä yönä Victor sitten puolivahingossa tulee tehneeksi valan ruumismorsiammelle (Bonham Carter) ja joutuu tämän mukaan ei-niin-ikävälle manan majoille. Vaikka elämä siellä onkin monin verroin värikkäämpää ja uusi vaimokin tuntuu ihan mukavalta, tekee Victorin mieli kuitenkin palata ylös. Omaperäisen kolmiodraaman ja surullisen rakkaustarinan ainekset ovat siis ilmassa.
Burton teki sen taas! Corpse Bride ylitti kaikki odotukseni. Tämä kaunis rakkaustarina onnistui valtaamaan sydämeni täysin. Mukana on lukuisia Burtonin edellisestä stop-motionista, Painajainen Ennen Joulua -elokuvasta tuttuja teemoja ja piirteitä, mutta tottakai Corpse Bride on oma upea kokonaisuutensa. Huumoria riittää ja omaperäisyyttä piisaa, samoin kuin hauskoja hahmoja ja värikkäitä tapahtumia, romantiikkaa unohtamatta. Lisäksi elokuva on visuaalisesti aivan käsittämättömän upea ja kaunis, ja sen kaiken kuorruttaa (jälleen kerran) Danny Elfmanin upea musiikki.
Ääninäyttelijät tekevät hyvää työtä. Johnny Deppia on ilo kuunnella ja molemmat kolmiodraaman kauniimman sukupuolen edustajat ovat erinomaisia rooleissaan. Sivurooleista mainittakoon, että Christopher Leen kuuleminen pappina on enemmän kuin kohdallaan.
Elokuva ei ole yhtään liian pitkä. Elokuva jättää sellaisen fiiliksen, että sen haluaisi katsoa heti uudelleen. Pienen, kauniin rakkaustarinan tuntua tässä on (joka on hyvä juttu), vaikka kokonaisuus onkin tajunnan räjäyttävä.
Kokonaisuutena Corpse Bride on hiton hyvä leffa, jota ei voine liikaa suositella kenelle tahansa animaatioiden tai rakkaustarinoiden ystäville. Burtonin faneille se on pakkohankinta. Ei ehkä ihan yllä Painajainen Ennen Joulua tasolle, mutta hankala näitä on tasapuolisesti verrata. Upea ja kaunis pieni mestariteos joka tapauksessa.
nimimerkki: Sano mitä sanot
