Kiekkomaailman Kuolema (Lee) on hienoisessa kriisissä. Työ on vaatinut veronsa ja hän yrittää unohtaa erään epämiellyttävän asian. Lisäksi välit lapsenlapsi Susan Sto Helitin (Gillett) ovat viileät. Samoihin aikoihin nuori muusikko Imp y Celyn (Hockley) yrittää päästä aloittamaan uransa, mutta jäsenmaksut ovat liian paljon. Hänen mukaansa lyöttäytyvät myös peikko Asphalt (Wrigley) ja kääpiö Glod (Morrissey) ja salaperäisestä kaupasta hankitut soittimet. Esiintyminen Paikatussa Tynnyrissä on räväkkä ja Kuoleman virkaa tuuraava Susan huomaa jotain omituista. Jokin energiamuoto kaappaa Celynin elämän ja alkaa ylläpitämään tätä ja mahdollistaa hänen tekevän poikkeuksellisen tehokasta musiikkia. Sellaista musiikkia missä on kiviä. Seuraa hurja kiertue mikä huipentuu hurjaan konserttiin ja takaa-ajoon ja samaan aikaan Kuolema yrittää oppia unohtamaan mm. nauttimalla suuria määriä alkoholia, joskin häntäkin tarvitaan tilanteen selvittämisessä.
Terry Pratchettin Kiekkomaailmojen sovitukset ovat poikkeuksetta vaikeita tehdä ja animaatiosovitus Soul Musicista on toimivaa laatua, mutta ongelmana on vain se, että Allekirjoittaneen mielestä kyseessä ei ole mitenkään erinomainen Kiekkomaailma, vaikka vitsit pysyvät hyvin mukana sovituksessa ja visuaalinen media mahdollistaa muunkin huumorin on jokin vialla. Vitsien ilotulitus jää jokseenkin heikoksi, joskin kaikkialla on yritetty kovaa ja lopputulos on kiistatta hauska ja toimiva, joskin ei mikään mestariteos. Sanaleikkejä ja visuaalisista komediaa löytyy huomattavassa määrässä, ovelia viitteitä eri suuntiin ja kaikkea muutakin Pratchettin kirjoista tuttua viihdytystä.
Roolitus on tehty onnistuneesti ja Christopher Leen jyhkeä baritoni on kuin nakutettu Kuolemalle ja jolle löytyy juuri häntä varten tehty ajoneuvo. Debra Gillett on myös toimiva tämän lapsenlapsi Susanina jonka luonne on huomattavan käytännönläheinen ja erityisesti Bernard Wrigley saa rooliinsa tehokkuutta. Andy Hockley ei kylläkään saa tarpeellista karismaa aikaan, mikä on sääli. Kaikki pienet lapsukset kuitenkin katoavat Leen vahvaan työhön mikä tekee Kuolemasta todellisen sankarin ja huomattavan inhimillinen Kiekkomaailman Kuolema ei säästele sanojaan ja sanoo miten asiat ovat. Hän, kuten kaikki muutkin tokaisee että OH BUGGER syöksyessään tieltä ja tietysti Foul Ole Ronin käsittämätön [I]”bugrit, millenium hand n’ shrimp”[/I] on syytä muistaa.
Kokonaisuus on viihdyttävä, mutta ei täydellinen.
