The Stupids -elokuvan suomennokseksi ei jostain syystä ole käynyt Tyhmät, vaan se on väännetty muotoon Vesipäät. Elokuva repii huumorinsa juuri hahmojensa typeryydestä, joten alkuperäinen nimi on aika osuva. Leffa nimittäin kertoo Sanley Stupidista (tai suomeksi Stanley Vesipäästä), joka johdattaa perheensä hurjaan seikkailuun, jossa väärinkäsitykset seuraavat toisiaan. Stanley nimittäin päättää ottaa eräänä päivänä selville, kuka varastaa hänen perheensä roskat pihalla olevasta roskakorista. Lopulta Vesipäiden perhe on saanut setvittäväksi sellaisen mysteeripähkinän, ettei sitä noin helposti purra. Lopulta selviää, että Stanleyn menneisyydessä voi olla avain ratkaisuun. Valitettavasti kukaan perheenjäsen ei ole riittävän fiksu tajutakseen koko jutun olevan oman pään keksintöä.
Elokuvallisilla ansioilla Vesipäät ei porskuta, mutta kun vitsejä kerrotaan lukuisia näin tiuhalla tahdilla, niin pakkohan osan niistä on naurattaa. Farssin perinteitä kunnioittava huumoripläjäys kokeilee onneaan käyttäessään tietokoneella animoituja eläinhahmoja pienissä osissa. Nämä animoidut karvaturrit kuuluvat elokuvan epäonnistuneimpiin osioihin. Kerronnan vauhti on hurja, eikä hengähdystaukoja ole mukana lainkaan. Kokonaisuus samaan aikaan sekä viihdyttää että ärsyttää. Luupäinen tyhmyys tuottaa hyviä oivalluksia, mutta myös typerän huonoja ideoita.
Vuonna 1996 Tom Arnold voitti jaetun huonoimman näyttelijän Razzie-palkinnon Pauly Shoren kanssa. Shore “voitti” sen Bio-Domesta, mutta Arnold voitti sen kolmesta leffasta, jotka ilmestyivät vuonna 1996. Koulun kauhu, Carpool ja tämä eivät ole mitään elokuvataiteen tai edes komiikan huippuhetkiä, joten Arnoldin suoritusten haukkuminen on ihan ymmärrettävää. Kuitenkin Arnold omistautuu täysillä roolilleen, kuten pitääkin. Parasta tässä leffassa onkin näyttelijöiden sydänverellä vetämät show’t, yhtään lepsuilua ei ole missään vaiheessa havaittavissa minkään hahmon kohdalla. Näyttelijät eivät ole alansa parhaimmistoa, mutta ovat hyvin tiedostaneet tekemänsä elokuvan tyylin. Legendaarinen Christopher Lee tekee mehukkaan sivuosan salaperäisenä pahiksena. Ohjaaja Landisin tyylin kuuluisat ohjaajat tekevät cameo-esiintymisiä. Elokuvaharrastajat bongaavat ainakin David Cronenbergin ja Robert Wisen kasvot.
Mestarillista jälkeä aikoinaan saanut John Landis ei ollut parhaassa vireessään tätä teosta ohjatessaan. Klassikot Delta-jengi, Vaihtokaupat, Ihmissusi Lontoossa ja The Blues Brothers eivät tule ihan heti mieleen katsellessa Vesipäitä. Kerronta ei ole yhtä lennokasta kuin yleensä miehen leffoissa on totuttu, vaan välillä homma tuntuu jopa väkinäiseltä. Joka tapauksessa entisen mestariohjaajan taso laski 90-luvulla kuin lehmän häntä, eikä Vesipäät ole todellakaan herran huonoin teos. Mukavaa hömppää illoille, kun aivot haluavat pitää lomaa.
