Roger Corman on merkillinen kaveri. Hänen vaikutusvaltaansa B-elokuvien mystisessä maailmassa on mahdoton kiistää. Uransa alkupuolella Corman keskittyi vielä ohjaamaan elokuvia pienellä budjetilla, mutta uran edetessä ja elokuvateollisuuden muuttuessa, hän siirtyi tuottamaan lukemattomia elokuvia. Cormanin alkupään tuotannosta yleensä aina esille nostetaan Poe-filmatisoinnit. Siksipä onkin ilo huomata, että ennen Poe-aikakauttaan Corman keskittyi näppäriin pikkukauhisteluihin, jonkalaiseksi tässä arvostelussa käsiteltävä A Bucket of Blood osoittautui.
Cormanin vakiokasvona tunnettu Dick Miller esittää paikallisen kuppilan juoksupoikaa, jolla on unelma tulla taiteilijaksi. Taidot vain puuttuvat. Eräänä iltana töiden jälkeen hän kuulee kissan maukuvan seinänä välissä. Pelastaakseen kissan hän tarttuu veitseen ja koettaa tehdä seinään reiän. Veitsi kuitenkin uppoaa kissaan, joka saa surmansa. Neuvokas juoksupoika päättä tehdä kissasta taidekappaleen ja valelee sen savella. Kissasta tulee hitti paikallisissa taidepiireissä, ja elitistit jäävät odottamaan seuraavaa taideteosta.
Kuten päätellä saattaa, se seuraava taideteos onkin jo astetta ”komeampi”. Elokuva etenee farssimaisesti, kun juoksupojan taideteokset muuttuvat koko ajan karmivammiksi. Tarinan rakenteessa piileekin sen nerokkuus. Corman ei turhia säästele, vaan puristaa koko elokuvan reiluun tuntiin. Tämä on oivallinen ratkaisu, koska liiallinen pitkittäminen olisi syönyt elokuvan yksinkertaista ideaa. Nyt juoksupojan kujanjuoksu on juuri sopivan mittainen, jotta sen kanssa jaksaa viihtyä.
Onkin yllättävää, miten Corman on saanut tästä näin toimivan paketin aikaiseksi. Kaikki asiat puhuvat sitä vastaan: kiireinen aikataulu ja näyttelijöiden kokemattomuus. Tämä elokuva kuvattiin viidessä päivässä, mutta se on silti mestarillisesti valaistu ja lavastettu kokonaisuus. Kuvakulmat ovat harkittuja, vaikka niidenkään miettimiseen ei ole ollut pahemmin aikaa. Niistä tulee jokseenkin mieleen ajanhenkeen sopivat Film Noir –elokuvat.
Vaikka näyttelijät ovat kokemattomia, on Corman tosiaan saanut heistä paljon irti. Suurin kunnia kuuluu Dick Millerille, joka on elementissään, hitusen yksinkertaisena reppanana. Hänen roolissaan on jotain kovin aitoa ja koskettavaa. Tämä seikka on sikäli erikoista, että hänen tulisi olla elokuvan pahis, eikä häntä tulisi sääliä. Valitettavasti Miller vain pakottaa katsojan säälimään hänen roolihahmoaan. Kieltämättä koko asetelma onkin sen takia nerokas.
Kokonaisuutena A Bucket of Blood on näppärä jännäri, joka oli aikaansa edellä. Sen musta huumori on toimivaa ja jättää lopussa sopivan kylmät väreet. Lisäksi se on kestänyt hyvin aikaa, vaikka juoni onkin yksinkertainen, on se edelleen mielekäs ja kiintoisa. Kiva huomata, että Corman osasi tehdä muutakin kuin B-luokan sekoiluja. Suosittelen tätä kaikille, joita nopeatempoiset ja mustaa huumoria sisältävät trillerit kiinnostavat. Luvassa on varmasti miellyttävä kokemus.
