Moni elokuva on mennyt piloille, huonojen näyttelijävalintojen takia. Huono näyttelijä voi pilata hyvänkin käsikirjoituksen. Mitä jos jostain ilmaantuisi täydellinen näyttelijä, joka tekisi kaiken minkä ohjaaja haluaa niin täydellisen taitavasti ja lumoavasti, että yleisö haltioituu. S1MONE käsittelee juuri tällaista aihetta.
Al Pacino näyttelee elokuvan pääosaa tuntemattomana ja omasta mielestään aliarvostettuna elokuvaohjaajana, Viktor Taranskyna, jolta tuntuu alussa menevän kaikki enemmän tai vähemmän pieleen. Uusi elokuva ei ota valmistuakseen ja näyttelijöiden kanssa on ongelmia. Lopulta Taranskyn pomo ja ex-vaimo, Elaine (Catherine Keener) antaa tälle potkut ja äkkiä miekkonen on puilla paljailla. Mutta eipä aikaakaan, kun kuvioihin tupsahtaa höppänä tietokoneanimaattori Hank Aleno (Elias Koteas), joka tarjoaa Taranskylle yhteistyötä. Hän kertoo luoneensa tietotekniikan avulla täydellisen näyttelijän ja tarjoaa tätä ratkaisuksi ohjaajan ongelmiin. Taransky ei kuitenkaan vakuutu hullulta vaikuttavan Hankin jutuista ja jättää asian huomiotta. Samainen tietokonenörtti kuitenkin kuolee pian syöpään ja testamenttaa Taranskylle luomansa tietokoneohjelman, joka sisältää kuin sisältääkin täydellisen näyttelijän ?rakennusaineet?. Tämän tietokoneohjelman avulla Taransky onnistuu luomaan Simonen, jonka laittaa esiintymään elokuvaansa. Yleisö ihastuu oitis uuteen näyttelijään, jossa yhdistyvät kaikki elokuvan naistähdelle tärkeät ominaisuudet parhaalla mahdollisella tavalla. Menestyksestään innostuneena Taransky alkaa ohjata lisää elokuvia, joissa Simone näyttelee pääosaa. Ihmiset ovat ihastuksissaan ja mainetta virtaa myös ohjaajalle koko ajan lisää. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Miten pitää tietokonehahmon todellinen olemus salassa, kun ihmiset vaativat yhä kiihkeämmin nähdä hänet elävänä edessään. Pian Taransky huomaa joutuneensa ahneuksissaan oravanpyörään, josta tuntuu olevan mahdotonta päästä pois.
Simonen juoni on omaperäinen ja osittain myös hyvin mielenkiintoinen. Al Pacino tekee hyvän roolin elokuvaohjaajana, joka joutuu itse rakentamansa tarinan vangiksi. Elokuva kuvaa hienosti median säälimättömyyttä ja sitä yksityisyyden menetystä, jonka uhreiksi suuret tähdet väistämättä joutuvat. Ensimmäinen puolisko elokuvasta pitää katsojan mielenkiintoa vahvasti yllä, eikä tarina venykään vielä tässä vaiheessa älyttömyyksiin. Valitettavasti elokuvan uskottavuus kärsii ankaran kolauksen, kun Taransky alkaa yleisön painostuksesta esitellä Simonea julkisuudessa. Hiljalleen katsoja tajuaa, kuinka mahdottomia asioita elokuvassa tehdään. Eihän elokuvan ole tietenkään tarkoitus olla totta, mutta jollakin tavalla Taranskyn kyky piilotella totuutta häiritsee. Pacinon roolihahmo tekee liian mahdottomia. Lisäksi Simonen laajaa kansansuosiota liioitellaan välillä hieman liikaa yli uskottavuuden riman. Kun Simonen konserttia aletaan näyttää yhtä aikaa suorana lähetyksenä eripuolilla maailmaa, tulee väistämättäkin mieleen, että nyt on liioiteltu aivan liikaa. Naisen kuvaa heijastetaan Gizan pyramidien seinistä! Ja Taj Mahalin edustalta! Haloo hei! Rajansa kaikella. Ja onko jokaisen Hollywood-elokuvan eronneen pariskunnan pakko haikailla takaisin yhteen? Eivätkö ihmiset osaa päättää haluavatko elää loppuelämänsä keskenään vai eivät?
Simone laimenee loppua kohden, kun muutamat harkitsemattomat typeryydet verottavat sen todentuntuisuutta, mutta kokonaisuutena elokuva on ihan kohtalaisen hyvä yritys ja kestää katselun. Tämä ei ole mikään erikoisen hyvä elokuva, mutta tiedän paljon huonompiakin. Kannattaa katsoa jos mahdollisuus on.
nimimerkki: Bismarkc
