Mitä tarkoittaa, jos lukiolaistyttö pitää kaapissaan naisten kuvia, ei välitä hirveästi pussailusta, on kasvissyöjä? No on tietysti lesbo. Meganin perhe ja ystävät luulevat Meganin olevan lesbo, joten he päättävät lähettää hänet kuntoutuskeskukseen, jonka päämääränä on heteroseksuaalisuus niin naisille kuin tytöille. Eikö olekin idioottimainen juoni.
Megan ei aluksi tunnusta olevansa lesbo mutta lopulta sanoo olevansa sellainen. Kuntoutuskeskuksessa tehdään erilaisia ei homo asioita, joiden pitäisi auttaa heteroseksuaalisuuteen. Megan tutustuu Grahamiin ja heistä tulee kavereita. Enää ei voi kertoa juonesta (jos siksi sitä voisi kutsua) muuten tietäisi koko elokuvan.
But I’m A Cheerleader nimi viittaa ainoastaan siihen, että Megan on cheerleader ja siihen se jääkin. Idioottimaisesta aiheesta ja juonesta ei saa mitään irti kuin hermojen menettämisen. Niin homot kuin lesbot on kuvattu niin stereotyyppisesti kuin olla ja voi. Esimerkiksi homot eivät pidä urheilusta paitsi painista ja puhuvat kuin mitkäkin pienet tytöt.
Näyttelijät vain ärsyttävät koko keston ajan, ohjaus ei toimi ja käsikirjoitus on mistäkin revitty. Mutta mikä on plussaa? Ei mikään. But I’m A Cheerleader kokonaisuutena on ärsyttävä kokemus. Tämä jos mikään ansaitsee yhden tähden ja sekin on liikaa. Älkää missään tapauksessa ryhtykö katsomaan tällaista roskaa.
