Parapsykologisten taitojen demonstraatio menee kiville telepaatti Helga Ulmannin (Méril) havaitessa murhaaajan ajatukset. Hänet luonnollisesti tapetaan pian. Piano-opettaja Marcus Daly todistaa murhan ja alkaa uteliaisuutensa takia tutkimaan murhaa kauniin reportteri Gianna Brezzin (Nicolodi) kanssa. Murhaajalla on ruskea sadetakki. Asiaan sotkeutuu vielä juoppo Carlo (Lavia), joka varoittelee Dalya menemästä liian pitkälle.
Profondo rosso on tyylipuhdas “giallo”, eli visuaalisesti tyylitelty ja myös totuttua verisempi mysteeri. Daly pohtii ja päättelee ankarasti samalla kun murhaaja tuntuu olevan askeleen edellä. Hallitun visuaalisen ilmeen kruunaa Goblinsien jyskyttävät musiikit, jotka parhaimmillaan ovat loistavia, mutta pahimmillaan paljastavat tulevan kohtauksen, jolloin yllätys ei vaikuta niin tehokkaasti. Väkivaltaa on kiitettävä annos Germano Natalin ja Carlo Rambaldin toteuttamia verisiä roiskauksia. Onneksi kohtaukset eivät mässäile väkivallalla antaen mysteerille enemmän tilaa.
Käsikirjoituksesta voi sanoa, että se on hyvä ja näyttelijät eivät ole lahjattomia, mutta eivät myöskään mestarillisia. Tappajan psykologiaa käsitellään niukasti, mutta tehokkaasti ja tarina pysyy tiukasti juuri Dalyn yrityksissä tulkita hataria muistikuvia ja havaintoja lisäten soppaan hieman (vain hieman) romanssia ja komiikkaa. Pääosassa on kuitenkin mysteeri. Kokonaisuutena pääasiassa visuaalisella tyylillä toimiva murhajännäri, jonka väkivalta on hillittyä, mutta veristä.
nimimerkki: Jurpo
