Nyttemmin jo martial arts -piireissä kulttiklassikoksi muodostunut Best of the Best sai myöhemmin jatko-osia, joiden konsepti muuttui radikaalisti matkan varrella toiminnallisempaan suuntaan. Hyvänä asiana tätä ei voi pitää, sillä ensimmäisen elokuvan pointti oli juuri ratkaista elämän alamäet urheilutapahtumassa, missä voitto ei ole tärkeintä vaan se että antaa kaikkensa. Pyssyjen ja ruumiiden sijasta keskityttiin kehon ja mielen sopusointuun menneisyyden kanssa, ja näin saatiin aikaan urheiludraama, joka toimi sellaisenaan. Sarjan toinen osa Best of the Best 2 yrittää jotain aivan muuta.
Jenkkien karatejoukkueen tähdet Alex Grady (Eric Roberts), Tommy Lee (Phillip Rhee), ja Travis Brickley (Chris Penn) ovat nyt yhtiökumppaneita. Alexin elämä on mallillaan rakkauselämää myöden. Alexin poika Walter on hoidossa Travisilla yhtenä iltana, kun Travis ottaa osaa salaiseen turnaukseen, jossa rikkaat vedonlyöjät saavat silmänilonsa siitä kun nyky-aikaiset ”gladiaattorit” ottavat mittaa toisistaan. Hallitseva mestari Brakus (Ralph Mueller) tappaa säälimättä Travisin, ja Walter onnistuu pakenemaan paikalta silminnäkijänä. Alex ja Tommy alkavat tutkia tapausta tarkemmin, kunnes selviää että Brakusin kätyrit ovat jo Gradyn perheen perässä. Pakeneminen onnistuu hetkeksi, mutta on vain ajan kysymys, koska heidät löydetään. Alexin ja Tommyn taisteltava vastaan, ei ollakseen parhaista parhaita, vaan säilyäkseen hengissä.
Elokuva oli kyllä omalla kornilla tavallaan hyvin viihdyttävä kokonaisuus yksilöllisesti ajateltuna. Jatko-osana sitten taas ensimmäiselle elokuvalle täysin turha ja väkisin väännetty. Yhteys edeltäjäänsä on harmittavan epälooginen, ja näin ollen uskottavuus alkuperäisiin hahmoihin karisee siis jo elokuvan alusta lähtien. Käsikirjoitus sopisi ennemmin vaikkapa jo valmiiksi turmelluiden Bloodsportin tai Kickboxerin spin-off jatko-osien sekaan.
Kuminaama Eric Robertsia on melkein aina hauska katsoa. Melkeinpä täysin siskonsa Julian varjoon jääneeltä Ericiltä on tämän tapaisia b-leffoja leffoja tullut jo tusina. Sivu-osia kymmenittäin tehnyt mies jää silti pääosaroolistaan sivummalle, kun potkukone Philip Rhee hoitaa tositoimet. Saksan oma Schwarzenegger Ralph Mueller on mies roolissaan Brakuksena. Kankeat jalat ja kankea aksentti kohtaa hauiksen jonka ympärysmitta on isompi kuin roolihahmon ÄO. Miehen nasevat repliikit ja veistoksellinen ulkomuoto joutuu muokkaukseen kun Philip Rheen nopeat jalat kajauttavat areenan kuninkaan naaman uuteen uskoon. Suorastaan hieno rooli. Tästä sain monet hyvät naurut ja muutenkin viihdyttävän pääpahiksen.
Kaava on genrelle tuttu, eli määrä korvaa laadun. Taistelukohtauksia tarjoillaan runsaasti, parempia ja huonompia. Kuitenkin muihin saman ajan tappelu-teoksiin verrattuna melko tyylikkäitä liikkeitä on tarjolla. Äänitehosteet kuitenkin herättävät puolestaan hilpeyttä sillä pyssyjen paukkuessa ja nyrkkien viuhuessa ei jää epäselväksi, kummasta lähtee äänekkäämpi läiske.
Tunnusmusiikki on hupaisan nostalgista sankarimusiikkia, kuten genren tyyliin kuuluu. On melkeinpä loukkaus, jollei joku tsemppausbiisi treenatessa ja hikoiltaessa soisi. Best of Best 2 ui muutenkin kliseiden valtameressä, kaikki tappeluleffojen tavaramerkiksi muodostuneet kliseet on saatu mukaan pakettiin ja se on näissä teoksissa vain hyvä asia. Kokonaisuutena syntyy täydellinen B-leffa, jossa hitusen mukana C-leffaakin.
