Tina Fey tunnetaan parhaiten 30 Rockista ja SNL:sta, mutta komediasarjatöiltään hän on ehtinyt myös kasaamaan leffa-adaptaation Rosalind Wisemanin kirjasta Queen Bees and Wannabes. Tuloksena tästä syntyi lopulta vahvasti omiin high school -kokemuksiin pohjaava elokuva Mean girls.
Pinkkiä väriä Tylyjen Tyttöjen tarinassa on melkein yhtä paljon kuin Blondin kostossa, mutta huumori on kyseistä leffaa paljon paremmin hallussa. Feyn kässärissä on jopa hetkiä, joiden soisi saavan enemmänkin arvostusta kuin vain olemisen osana ”sitä teinikomediaa, jossa LiLo palaa niinQ Afrikasta skoleen”. Mutta näillä mennään. Mean girls esittää nimensä mukaisesti lauman teinityttöjä ilkeimmillään ja laumakäyttäytymisen pauloissa. Reviirinä toimii koulu ja kissapetojen kavaluuden uhriksi joutuu vuoronperään jokainen – opettavan teeman mukaan myös itse kiusaajat. Komediaa revitään irti niin ihastumisen ihanasta inhottavuudesta kuin pinnallisen maailman kiroista kuten kännisistä kotibileistä ja tehottomista laihdutuskuureista. Moraalisaarna jätetään sinne loppuun ja tällöin äänessä ovat matematiikanopettajaksi muuntunut Fey ja viattomuutta uhkuva LiLo.
Ihan loppuun asti Mean girlsin sinänsä pistävä näkemys teinielämän raadollisuudesta ei kanna, sillä osan tehosta vie markkinointi ja leffan lopullinen habitus, jotka jotenkin tuntuvat syövän teemalta päätä pois. Perinteinen kritisoidaan median luomia paineita, mutta tehdään se vahvasti keinoin, joilla ollaan osa kritisoitua koneistoa -tyyli vaivaa siis menoa. Toisaalta hyvältähän kurvikas Lohan bilehiletovereineen näyttää ja mainstream-viimeistelyn kokenut leffa ainakin tavoitti näin yleisöä. Siispä kolme tähdykäistä juoruaville leideille, jotka opettivat niinkin hyödyllisiä terminologisia oppeja kuin Kolmen linjan hyökkäys.
PS. Huvittava yksityiskohta on, että Lohanin nykyisen siipan Samantha Ronsonin musiikki soi leffan käänteissä.
