Jos oma idea-arkku tuntuu tyhjältä, Jules Vernen fiktiosta löytynee aina jotakin inspiroivaa. Entisen Tshekkoslovakian fantasialeffanero, Karel Zeman, oli niin ihastunut Vernen teksteihin, että käytti niitä elokuviensa pohjana useamman kerran.
Seikkailu alkaa kuumasta tilanteesta, joka on edetä kaksintaisteluun. On vuosi 1888 ja ihmiset ovat sotaisalla tuulella. Silloin, aivan äkkiä, valtava komeetta kiitää Maan ohi ja imee mukaansa palan Tellusta. Sotajalalla olleet ihmisparat joutuvat tietysti komeetan matkaan, mutta muuttaako uusi ympäristö heitä millään tavalla? Siellä tallustelee nimittäin jopa dinosauruksia. Seikkailun päähenkilö on komea luutnantti (Horváth), jonka ihastus karkumatkalla olevaan Angelika-kaunottareen (Vásáryová) saa ainakin yhden sotilaan ajattelemaan muutakin kuin verilöylyä.
Avaruusmatkassa Zemanin vanhat kujeet, humoristinen kikkailu animaatiotrikkejä ja ihmisiä yhdistämällä, tuntuvat jotenkin menettäneen teräänsä. Toisaalta ohjaajan vakavoituminen tarinansa kanssa tuo enemmän esille elokuvan niitä piirteitä, jotka houkuttavat katsojaa pohtimaan. Tässä tapauksessa pohdinta kohdentuu sodan mielettömyyteen ja rauhan solmimisen problemaattisuuteen. Nämä ovat sinänsä mielenkiintoisia aiheita lastenelokuvan pohjalle, eivätkä Zemanin käsittelyssä jää edes liian raskaiksi, mutta silti tuntuu, että Zeman on tehnyt tämän elokuvansa enemmänkin aikuisille kuin lapsille.
Nykyajan ihmisen vaatimuksia ”Na komete” ei vastaa. Sen tempo on melkein teletappiluokkaa, efektit taidokkuudestaan huolimatta vähemmän sulavia ja huumorikin niin vanhanaikaista, että leffan vitseille virnistänee leveimmin ehkä ukin ukki. Ei voida kuitenkaan kiistää, etteikö Zemanin rainassa olisi oma herttaisen nostalginen puolensa, kuten vanhassa kunnon Nukkumatissa. Ehkä tällaisia elokuvia ei vain pitäisi arvostella. Ne ovat niin vanhoja ja hauraita, etteivät kestä kritiikin mankelia.
