Hemmetti soikoon että osaa olla kauniita maisemia! Aurinko siivilöityy puiden välistä tavalla, jolla se tuntuu luonnolliselta ja kuin sattumalta onnekkaan kuvaajan filmille onnettaren siunauksena tallentuneena. Kun silmät ovat tottuneet kiiltoon ja kauneuteen, odottaa junamatkan toisessa päässä karmea totuus elokuva on lattea, kömpelösti näytelty perinteinen rakkaustarina muka huimassa ja vastavirtaan uivassa mittakaavassa.
Venäjä on sen kuuluisan 1900-luvun alun murroksessa, jossa jättiläismaa muuttuu Neuvostoliitoksi Leninin vaikutuksesta. Sosialismi on kuin piru merrassa, demokratia on kadonnut (historiankirjat tosin tylysti toteatavat, ettei demokratiaa ole koskaan Venäjällä ollutkaan) ja vapaus on muuttunut yhteisen kansan rautahäkiksi.
Zhivago (Sharif) on kolmekymppinen runoilija, joka matkustaa junalla Moskovasta perheineen mahdollisimman kauas sosialismin valta-alueelta. Kun paikan päälle saavutaan, vanha rakkaus Lara (Christie) ihan sattumalta vain tepastelee vastaan. Kun kolmiodraama ei etene mihinkään, Zhivago kaapataan osalliseksi vastavallankumouksellisia käytyä sotaa, jonka pituus on tuntematon. Perhe jää oman onnensa ojaan, kun lääkäri-runoilija katoaa. Päähenkilön ollessa runoilija, olisi elokuvaltakin odottanut runollisempia näkymiä rakkaudesta ja Neuvostoliiton kohtalosta.
Tuntuu kuin katselisi esikoululaisen antikommunistin mietelmiä sosialismista, sen verran köyhää ja innottomasti on poliittinen kanta ilmaistu. Kun henkilöt kirjaimellisesti harhailevat pitkin Neuvostoliittoa, myös heidän tarkoituksensa joutuu eräretkelle toivottomaan rotkoon, jossa persoonattomat ja huonosti kirjoitetut henkilöhahmot oikeutetusti joutuvat iänikuista kärsimystään istumaan.
Huimat maisemat, mökki kauniine puutarhoineen ja talvinen lumipalatsi ovat varmasti vieneet jalat alta katsojalta kuin katsojalta. Nimenvaihdoksella tästä elokuvasta olisi saanut hienon luontodokumentin, mutta luontointoilua katkaisee alituiseen amatöörinäytelmän kaltaiset heikot roolisuoritukset, poliittiset kannanotot ja dialogi, joka on pelkkä tekosyy maisemakuvien välissä. Onneksi sentään amerikkalainen tuotantoryhmä ei ole änkenyt mukaan häiritseviä venäjäaksentteja.
Kuin jääpalatsi Zhivago on kiiltelevää lumetta. Sosialismin sanotaan hävinneen kuin keväällä sulava vesi, tämänkin Oscar-palkitun teoksen sulaminen Siperian ydinjätteen eristeeksi on hyvin suotavaa. Ensin kannattaa kuitenkin pelastaa elokuvalle sävelletty musiikki, jonka upeutta ja runollisuutta olisi moukkamaista kieltää.
nimimerkki: Martin van Wetten
