Koruton ja maanläheinen satiiri mielivaltaisen byrokratian rattaisiin joutuvista köyhistä maalaisista.

16.3.2018 23:41

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Дон Диего и Пелагея
Valmistusvuosi:1928

Tarkemmin nimeämättömässä venäläisessä maalaiskyläsessä asustaa turhamainen ratapihan vartija, joka käyttää kaiken aikansa vanhoja ritariromaaneja lukien ja sankariteoista unelmoiden. Kylän naisten vihoviimeisen ilkkumisen seurauksena ukko päättää osoittaa valtansa vangituttamalla luvatta junaradan ylittävän köyhän mummon, minkä johdosta koko kylä tuntuu joutuvan kerralla mielivaltaisen ja irvokkaan byrokratian rattaiden jauhettavaksi.

Yllätys, yllätys. Don Diego ja Pelagia taitaakin kuulua [movie]The Case of the Three Million[/movie]in kanssa Jakov Protazanovin komediatuotannon kirkkaimpaan kärkeen. Näin siis siitäkin huolimatta ettei tässä nähdä laisinkaan edellisen kaltaista teknistä tykitystä tai Igor Iljinskiä. Mutta mihinkä nuita tarvitsisikaan kun ajattoman piikikäs satiiri ja muu peruskerronta on mallillaan.

Ainut oikeasti itseäni tässä häirinnyt seikka tuskin tulee kenellekään näitä arvosteluja lukeneelle enää yllätyksenä: no ne musiikit. Tällä kertaa leffan taustalla soiva kama vaihtelee huolellisemmin valikoiden klassisen ja konemaisen koomisen midi-musiikin välillä. Siinä missä ensimmäinen toimii perinteiseen malliin hienosti, herättää jälkimmäinen kumisuudessaan lähinnä myötähäpeää. Tuntuu harmittavalta toistaa tätä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, mutta miksei näitä mykkäelokuvien taustamusiikkeja voi koskaan tehdä kunnolla?

Täytyy kuitenkin erikseen vielä todeta tämän ainakin olevan kaikista Jakov Protazanovin leffoista ehkä se kaikkein aliarvostetuin ja tuntemattomin. Jotain tämän tunnettuudesta ehkä kertoo, että koetin pelkästään tätä arvostelua varten katsastaa vähän netin käyttäjien kommentteja eri sivustoilta, mutta onnistuin niitäkin löytämään vain yhden ainoan verran.

Siis yhden. Koko internetistä. Miettikääpä sitä.

Omasta mielestäni kyseessä on helposti ohjaajansa parhaita ja sympaattisimpia töitä ja pienessä koruttomuudessaankin helposti parhaita mykkiä neuvostokomedioita noin niin kuin yleensä. Riehakkaan neuvostoliittolaisen byrokratiakritiikin saralla [movie]My Grandmother[/movie] vetää kuitenkin silti edelleen omissa kirjoissani pidemmän korren.

Arvosteltu: 16.03.2018

Lisää luettavaa