Sivistyneessä ja tarpeeksi hyvinvoivassa valtiossa ei ole samanlaista katkeruutta ja pahaa oloa paistamassa läpi kuin siellä, missä kiinalaiset siirtolaiset painavat kirjaimellisesti niska limassa duunia lastensa hyvinvoinnin eteen.
Dokumentti kuvaa paikallisen perheen karua elämäntarinaa. Perheeseen kuuluu äiti, isä, isoäiti ja pari lasta. Äidin ja isän poissaolo on ollut erittäin rankkaa 17-vuotiaalle Qinille. Isovanhempien kasvattamana, murrosiästä vastikään selviytynyt nuori nainen on ymmärrettävistä syistä hukassa, kun vanhemmat tulevat ja mielivaltaisesti kertovat mikä on hänen parhaakseen. Ja mikäpä muu kuin opiskelu, mikä on useassa yhteiskunnassa oleellisimpia seikkoja kasvamisen ohessa ja nuorena hyvin arvosainoin opiskeltu koulutus on avain perushyvään tulevaisuuteen.
Kiinassa opiskeleminen vain sattuu olemaan helvetin kallista hommaa, eikä raha luonnollisesti kasva puissa. Silti lasten ei toivota toistavan vanhempiensa virheitä, joten asialle ei tahdo löytyä hyvää ratkaisua vaikka kuinka vääntelisi.
On surullista katsoa kuinka Qin tuhoaa elämää ympäriltään olemalla katkera ja todella vihainen vanhemmilleen. Hän on sitä mieltä, etteivät he välitä. Todellisuus on kuitenkin se, että vanhemmat toivovat, ettei Qinin tai muiden lasten tarvitsisi tarjota samanlaista elämää mahdollisille omille lapsilleen. Qinillä on syynsä olla täynnä vihaa, mutta pian 18-vuotiaan tytön kapinointi ja tunteenpurkaukset johtavat vain kaupungin yökerhoihin ja sitä kautta ties millaisille teille.
Koskettava dokkari. Filmin tosielämän hahmot onnistuvat ihastuttamaan ja vihastuttamaan. Raha ei tuo onnea, mutta se on yksi mahdollinen tie siihen, ja lapset eivät tahdo välttämättä ymmärtää, ettei töitä kädestä suuhun -palkalla tehdä rahasta, vaan rakkaudesta.
