Jos Avengers oli voiman tunnetta uhkuva ja huikeisiin tulevaisuuden visioihin valmistava sisäänhengitys, on Avengers: Age of Ultron kaiken pihalle köhäisevä rohiseva yskä. Vertaus kompuroi kuin Ultronin esiaste ja siksi onkin lisättävä, että tämä ei ole ainoastaan, jos ollenkaan, huono asia. Leffa paiskaa katsojan silmille älykkäintä ja ovelinta supersankariviihdettä, jota on koskaan nähty, mutta rosoisessa paketissa. Ja missä mittasuhteissa!
Age of Ultron on ehdottomasti synkin ja psykologisin jatkumon osa ja siitä puuttuu ensimmäisen Iron Manin ja Avengersin kaltainen saumaton ja sulavalinjainen ilme. Tapahtumat eivät koko ajan mene kuten elokuvissa, eikä hahmokehitys ole kaikilta osin täysin ennakoitavissa. Kuoleman ja täydellisen tuhon uhka leijuu leffassa todentuntuisemmin kuin ikinä ennen. Voisi jopa kysyä, mikä se semmoinen supersankarileffa oikein on?
Paras vastaus lienee: uudenaikainen. Iron Man 3 osoittautui kokonaisuutena yhdeksi loppukohtauksensa haarniskoista. Se oli vikkelä ja näyttävä, mutta hajosi pienimmästäkin lähikontaktista sirpaleiksi. Age of Ultron on pitkälti yhtä hajanainen kokonaisuus ja mahdollisesti jopa nopeatempoisin Marvel-elokuva, mutta se yhdistää jollain käsittämättömällä kaavalla toimivampaan pakettiin joitain tarustonsa ikiaikaisimpia ja samalla ennennäkemättömiä osa-alueita. Kostajat ovat nyt jossain mielessä samanaikaisesti lähimpänä ja kauimpana alkuperäistarinoitaan kuin konsanaan aiemmin. Kostajien vanhoja seikkailuja lukeneet saavat jälleen nauttia tyylikkäistä viittauksista menneeseen sekä tuttujen hahmojen upeista modernisoinneista, joista ehdottomasti hengästyttävin on arvoituksellinen Vision (Paul Bettany).
Kostajien ystävälle elokuvan nimihahmon kokeminen lienee kuitenkin se jännittävin juttu. Sekä vanhoissa että uusissa Kostajien sarjakuvaseikkailuissa Ultron on ehdottomasti sävähdyttävin ja pelottavin arkkivihollinen, jonka kääntämistä valkokangasversioksi moni fani on odottanut hermostuneena. Etenkin tästä näkökulmasta lopputulos on ristiriitainen. James Spaderin Ultron on ulkoisesti hyvin lähellä alkuperäisversiota, mutta persoonaltaan jotain hyvin erilaista. Alkuperäistarinoiden järkkymättömän itsevarma ja täydellisen häijy robotti onkin elokuvassa pahasti haparoiva, sekava ja paikoin jopa säälittävä olento. Ei kannata ymmärtää väärin. Ultron ei ole tässäkään versiossa mikään heittopussi, mutta osoittaa hahmolle täysin uusia ihmismäisiä piirteitä ja jopa nöyryyden pilkahduksia. Peltiheikkiin ei oikein osaa suhtautua mitenkään ja paikoitellen sen suunnitelmien seuraaminen on jopa niin työlästä, että se uhkaa katselunautintoa.
Kuten edellä on käynyt ilmi Age of Ultronin käänteet eivät Marvelin elokuville tyypillisesti kulje aivan alkuperäistarinoille uskollisia polkuja, mutta eivät myöskään nauhoita täysin vanhojen tapahtumien päälle. Käsikirjoituksen oivaltavimpia ratkaisuja on Ultronin sekä Visionin kytkeminen Starkin teknologiaan ja etenkin virtuaaliseen hovimestariin, Jarvisiin. Oikeassakin syntytarinassa Ultronin ja Visionin välinen kytkös on olemassa, mutta hahmot saavat alkunsa Henry Pymin eli alkuperäisen Ant-Manin tieteellisten tutkimusten seurauksena. Ant-Man saa oman elokuvansa vasta kesällä, joten juonenkuljetuksessa seikka on sulavasti ohitettu.
Henkilöhahmon syvyydessä ei monen mielestä voi mikään tai kukaan päihittää DC:n Batmania, mutta Marvelin elokuvat ovat siitä huolimatta verrattomia herättämään asioita henkiin. Kostajien roolitukset ovat iskostuneet viimeistään tähän mennessä jopa siinä määrin, että esimerkiksi Robert Downey Jr. on enemmän Tony Stark kuin Robert Downey Jr. Avengers-elokuvien taustajoukot ja näyttelijät eivät ainoastaan herätä hahmoja eloon ja tee niistä todentuntuisia, vaan myös uudistavat ne peräti nerokkain tavoin.
Marvelin sarjakuvissa myös huumori on aina kukkinut, mutta 2000-luvulla sankareiden ja arkkikonnien välinen kankea väittely maailman kohtalosta on alkanut saada rinnalleen yhä enemmän sivun täytettä arkisesta sanailusta. Tämä välittyy myös yhtiön elokuviin ja Age of Ultron saattaa olla aiheesta peräti toistaiseksi onnistunein tyyliesimerkki. Erityisesti Thor (Chris Hemsworth), Captain America (Chris Evans) sekä Hulk (Mark Ruffalo) kykenevät aiheuttamaan hersyviä naurun pyrskähdyksiä jopa aivan pienillä eleillä eikä kyse ole edes tahattomasta komiikasta.
Leffassa nähdään pienemmissä rooleissa monia piristäviä vanhoja tuttuja kuten Nick Fury (Samuel L. Jackson), The Falcon (Anthony Mackie) sekä War Machine (Don Cheadle). Erikoinen, joskin erittäin hauska, lisä on mies Klonkun sekä King Kongin takana eli motion capture -tekniikan ekspertti Andy Serkis. X-Menistä tutun Magneton lapsiksi sarjakuvissa osoittautuneet mutantit Scarlet Witch (Elizabeth Olsen) ja Flash, anteeksi Quicksilver (Aaron Taylor-Johnson), ovat sen sijaan verrattoman ärsyttäviä alusta loppuun saakka. Siirtyminen pääpahiksen käsikassaroista sankareiden pikku apulaisiksi on kliseiden siivittämää, päälle liimattua ja ennen kaikkea turhaa roskaa, joka kovertaa leffaa ontoksi ja vie siltä arvostelussa ajoittaisen sekavuuden ohella yhden tähden.
Avengers: Age of Ultron on silti uskomattoman hienoa katseltavaa ja on erittäin helppo ymmärtää, miksi Marvelin ja etenkin Kostajien tarua ollaan viemässä kosmisempaan suuntaan. Jo pitkään jatkumon elokuvissa on viitattu niin kutsuttuihin ikuisuuskiviin, ikuisuuden rautahanskaan sekä tuhovoimaiseen Thanos-olentoon. Lisäksi Marvelin tuleviin nimikkeisiin kuuluu kaksi Infinity War –elokuvaa. Kuinka mikään maanpäällinen (tai edes ilmakehän sisäinen) kahakka voisikaan enää kasvaa isompiin mittasuhteisiin kuin nyt on nähty? Aiemmat Avengers-hahmojen elokuvat eivät olleet eeppisiä. Age of Ultron on eeppinen.
