Naisohjaaja toimintaelokuvan puikoissa on aina kiinnostava tapaus kun heitä on valitettavan harvassa. Esimerkiksi amerikkalaisen Kathryn Bigelown filmografiaan kuuluu monta erinomaista teosta, joissa päästään käsiksi paljon syvemmälle myös ihmisen käyttäytymiseen sekä päähenkilöt usein kuvataan vain yhteiskunnan normeihin väkisin sopeutuvina pelinappuloina. Loppujen lopuksi toiminnasta tulee vain sivuseikka joka vain kuorruttaa elokuvan kaupallisemmaksi, mikä tekee niistä mieskollegoiden vastaavia rainoja kiinnostavampia. Ranskalaisen naisohjaaja Coralie Fargeatin omaan käsikirjoitukseen perustuva raiskaus-kosto-tarina Revenge onkin siis varteenotettava tulokas.
Elokuva alkaa kun varakas Richard (Kevin Janssens) saapuu kauniin rakastajattarensa Jenin (Matilda Anna Ingrid Lutz) kanssa luksushuvilaan keskelle autiomaata. Pian paikalle saapuvat myös Richardin kaksi metsästyskaveria. Hauskaa pidetään hetken aikaa, kunnes toinen Richardin kavereista tekee Jenille jotain peruuttamatonta ja pian tämän jälkeen miekkoset jättävät hänet oman onnensa nojaan ja kuolemaan. Mutta eipä nainen kuolekaan.
Elokuvan alkupuoli suorastaan vilisee stereotypioita; miehet kuvataan kirjaimellisesti sikoina ja äijien paratiisiin saapuva seksikäs nainen viettelevänä ja kiihkeänä. Ohjaajan tarkoitus lienee pohjustaa tarina hyvin sovinistisella ja naisia alentavalla kuvastolla. Kuvat ovat kuin Fast and The Furious -hirvitysten pornoimmasta päästä. Richard on komea, lihaksikas, mutta samalla itsekäs ja manipuloiva mies. Hänen kaverinsa taas ovat iljettäviä, mässäileviä ja ylipainoisia mieshirvityksiä. Jen on alussa seksikäs, hehkeä ja avuton, mutta hirveän kokemuksensa jälkeen hänestä kouliutuu armoton tappaja, joka lähtee lahtaamaan miehiä yksi kerrallaan.
Verta ei elokuvassa säästellä, tosin kuvasto ei ilahduttavasti onneksi ole kovin yksityiskohtaista ja kidutuksilla herkuttelevaa splatteria kuten vaikkapa toisessa vastaavanlaisessa kostotarinassa, I Spit On Your Grave:ssa (2010). Jenin hahmo myös kasvaa elokuvan aikana säilyttäen kuitenkin heikomman fyysisen kestävyytensä suhteessa miehiin ja käyttääkin enemmän viekkautta heitä pyydystäessään. Elokuvassa viljellään paljon symbolista kuvastoa, kuten Jenin Lolitamaiset korvarenkaat, omenasta haukkaaminen paratiisissa ja Feeniks -linnun ilmentyminen. Nämä toki tuntuvat hieman alleviivatuilta muuten suoraviivaisessa toiminnallisessa kuvastossa.
Revenge toimii alle parin tunnin kestonsa ajan viihdyttävänä kostoelokuvana, mutta muuten feministinen puoli ja naisnäkökulma jää puolitiehen Jenin kostoretken edetessä. Naisohjaajan kädenjäljen kuitenkin erottaa varsinkin elokuvan loppupuolella. Mukaan ollaan myös saatu sellaista huumoria, mikä usein puuttuu miesten totisista toimintaelokuvista. Bigelown elokuvien kaltaista syvällisempää tutkielmaa ei kannata sentään odottaa. Elokuvan suoraviivainen, energinen ja raivokas tempo kääntyy toisaalta myös sen eduksi kun Jen keskittyy vain olennaiseen; mieshirviöiden nitisitämiseen ilman sen kummempaa kidutuskuvastoa tai yksityiskohtaisempaa väkivaltaa vaikka verta railakkaasti lentääkin.
Elokuva näytettiin syksyn 2017 Night Visions festivaaleilla Helsingissä. Maanlaajuista teatterilevitystä tuskin saadaan, mutta toivottavasti elokuva saapuu meillä sentään kotiteattereihin piristämään tasapaksua toimintaelokuvien kirjoa.
