Koulumaailma, tylsyys, ja tekemisen puute tuodaan hyvin esille ilman turhaa korostusta.

2.8.2004 02:10

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Nói Albinói
Valmistusvuosi:2003
Pituus:89 min

Nói on nuori kapinallinen. Hänen isänsä on samanlainen vetelys ja elämässään epäonnistunut. On parempiakin paikkoja nuorelle miehelle kuin jääkylmä ja tuulinen Islanti. Koulun saa hänen puolestaan hoitaa vaikka kasettinauhuri, kun itse Nói itse ei jaksa vaivautua paikalla, tai jos jaksaa, niin kovin ainakin unisena. Kotona on mummo, joka ei paljoa pojan menoista piittaa ja kun isäkin on mitä on, ei pojan tulevaisuus järin iloiselta näytä. Huoltoaseman myyjätyttö antaa onneksi jotain valoa elämään.

Kyllä ne siellä lumen ja jään maassa osaa elokuvaa tehdä ja vieläpä näin arkisista asioista. Useita palkintoja voittanut Nói albiino on värimaailmaltaan eksoottinen. Samanlainen kuin kannetkin, viileän vaaleansininen. Tämä korostaa Islannin kylmää ilmaa ja kaikkea tylsyyttä, jota nuori mies voi kokea sellaisessa Jumalan hylkäämässä paikassa. Näyttelijät ovat nuoria, ja huoltoaseman kaunis on tyttö täysi vastakohta epävarmalle nimihenkilölle. Kyllä hän leikkiin ryhtyy, muttei ihan niin pitkälle, mitä Nói on ajatellut. Isäpapan näyttelijä se vasta hyvä onkin, kun vetää karaokessa Elviksen In the Ghettoa.

Kestoa on 89 minuuttia, mikä takaa sen, ettei kyllästymään pääse. Tämä oli ohjaajansa debyyttityö ja harvinaisen onnistunut sellainen. Kaikki on kohdallaan ja aidonoloista. Koulumaailma, tylsyys, ja tekemisen puute tuodaan hyvin esille ilman turhaa korostusta. Huumoria on ripauksittain, mutta ei mitenkään erillisinä vitseinä, vaan pikkuruisissa paloissa keskellä Nóin masentavaa elämää.

nimimerkki: Viisas

Arvosteltu: 02.08.2004

Lisää luettavaa