Tsotsi on Johannusburgin esikaupunkialueella toimivan jengin johtaja. Hökkelislummissa pyörivät köyhät miestenalut visiteeraavat paremmilla apajilla kaupungissa ja tekevät rikoksia. Murhakin menee siinä sivussa, mutta eräs jengiläisistä alkaa pohtia ääneen onko Tsotsilla mitään kunniaa jäljellä. Tästä suivaantuneena Tsotsi muotoilee kaverin naaman uuteen uskoon. Sen verran arveluttavaa on jengipomon toiminta että katsojakin alkaa epäilemään että onko rikollisella tosiaankaan mitään moraalia olemassa.
Tsotsi tekee kohta soolokeikkaa ja huomaa varastamassaan autossa pienen vauvan. Miehen moraali ja muun elämän kunnioitus kyseenalaistettiin jo alussa joten kyseinen kohta on elokuvassa kohtuullisen dramaattinen. Heppu nappaa epäilyistä huolimatta paketin lopulta kainaloon ja kiikuttaa sen kotiinsa slummihökkeliin.
Tästä leffa tavallaan lähtee kunnolla likkeelle. Alku loi huolella asetelmat, mutta vauvan kautta päästään itse asiaan. Mies alkaa elämään oman elämänsä käänekohtaa ja palaa ajatuksissaan välillä omaan rankkaan lapsuuteensa. Kovan paatuneen kuoren alta löytyy lopulta ihminen, vaikka sormia napsauttamalla se ei sieltä tulekkaan.
Oli kieltämättä mukava katsoa vähän muunkin maan leffatuotantoa kuin niitä tavallisimpia. Innoistuin leffasta tarinan perusteella, mutta osasyynä oli myös se että pläjäys on voittanut parhaan ulkomaisen leffan Oscar-pystin 2006 ja paljon muitakin filmifestivaalipalkintoja on tullut.
Leffa menee ainakin omassa mielessäni samaan “muiden maiden” leffatuotannon laatukastiin kuin uusi-seelantilainen “Kerran sotureita”, joka oli mahtava yllätys aikanaan. Tsotsin tarina on sen tyylinen että paikalla tai maalla ei ole niin suurta merkitystä. Ei tarvitse tuntea Etelä-Afrikan kulttuuria tarkemmin, koska leffan tarina on täysin universaali. Voin kyllä suositella jos hyvät ja koskettavat jutut kiinnostaa.
