Mielestäni Hollywoodin virallinen satusetä Steven Spielberg on kirkkaasti yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimpia ohjaajia. Hänen elokuvansa ovat usein ylinaiiveja aikuisten satuja joita vaivaavat kiusalliset moraaliongelmat. Ilman loistavaa Schindlerin listaa, ainoaa valopilkkua hänen tuotannossaan miehen CV olisi sangen kiusallista katsottavaa. Hyvänä esimerkkinä hänen elokuvataiteestaan toimii pelastakaa Sotamies Ryan, “maailman paras sotaelokuva”-tittelin virallinen haltija Hollywoodissa. Ja pah, kajahtaa Lennonjohtotornista.
Eli kupletin juoni on seuraava: vuosi on 1944, manner- Eurooppa on toisen maailmansodan raiskaama. Kunnes saapuvat jenkkipojat hiukan auttamaan teen- ja vodkanlipittäjiä. Tavallisen G.I.Joen James Ryanin (söpöläinen Matt Damon) kaikki kolme veljeä ovat kaatuneet taistelussa ja esikunta haluaa Ryanin pikaisesti pois taistelukentiltä äidin helmoihin, jotta tällä olisi edes joku seuralainen eläkepäivillään. Tätä varten lähetetään kapteeni Millerin (Tom Hanks) komentama iskuryhmä saksalaislinjojen taakse hakemaan Ryan pois “sieltä jostain”. Matkan varrella tietysti kohdataan erilaisia ihmiskohtaloita ja suretaan sadisti-natsien teurastamia asetovereita. Ihan tulee kasariklassikko Red Dawn mieleen paikoitellen, paitsi että tätä elokuvaa ei todellakaan ole tehty kieli poskessa, minkä kyllä huomaa. Katsojasta riippuen joko hyvässä tai huonossa mielessä.
Kovin yksipuolista on Spielbergin sota. Uljaat yankee- urhot marssivat taistelukentillä puolustamassa vapautta ja omenapiirakkaa kun taas ilkeät ja julmat teutonit tappavat amerikkalaisia täysin syyttä surutta. Tällainen asetelma toimii loistavasti Indiana Jonesien kaltaisessa seikkailuviihteessä mutta vakavamielisessä sotapläjäyksessä kaivattaisiin hiukan toisenlaista otetta. Itse asiassa ainakin minua hiukan ihmetyttää ettei kukaan ole haastanut Spielbergiä oikeuteen rasismista, sen verran mustavalkoisesti natseja kuvataan. Jopa jenkkien ystävällisesti vapauteen päästämä sotavanki päätyy lopussa ampumaan vapauttajiaan. Voiko selkeämpää asetelmaa olla? Ainoastaan hetkittäin, esim. erinomaisissa hidastusjaksoissa onnistutaan edes vähän tavoittamaan sodan teurastuksen omaista henkeä, muuten homma tuntuu vähän niinkuin joltain korkkarilta.
Näyttelijätkään eivät sen kummemmin säväytä. Jeremy Davies hiukan ylinäyttelee roolinsa ah niin kamalan sodan muuttamana Uphamina ja Matt “Pen Afflekin kaveri” Damon on hiukan turhan teiniunelma-tyyppiä tällaiseen vakavaan rooliin. Rooliin alunperin harkittu Edward Norton olisi sopinut Ryanin rooliin täydellisesti mutta hän kieltäytyi kunniasta. Ehkä hän teki oikean ratkaisun mutta rooli olisi saanut ansaitsemaansa tilaa hänen lahjojensa kanssa huomattavasti paremmin. Ja voi herra jeesus kuinka vihaan Tom Hanksia. En voi sietää hänen muikeilevaa, ylimielistä pärstäänsä ja kaikkein vähiten “maailman parhaassa sotaelokuvassa”. Ehkä hän toimi paremmin ylisokeroiduissa draamoissa tyyliin Forrest Gump ja Uneton Seattlessa mutta tässä… ei todellakaan. Itse asiassa suurin yllättäjä oli Vin Diesel jota luulin alunperin täysin kivikasvoiseksi muskeliörmyksi. Osaahan se näköjään näytelläkin, vaikkei kauan elokuvassa viivykkään.
“A-luokan Hollywood-hattaraa”- titteliltä Sotamies Ryanin pelastaa kuitenkin toteutus. Spielberg teki täysin oikean ratkaisun vähentäessään filmin saturaatiota eli värikylläisyyttä 60 prosentilla sillä tämä lisää autenttisuutta ja sotarainan fiilinkiä huomattavasti enemmän. Kuvauksesta Oscari tuli täysin oikeutetusti, varsinkin pitkiä leikkauksia on ilo katsella. Muutenkin tekninen toteutus ja taistelujaksot (lukuun ottamatta tähtilippua) ovat parasta A-ryhmää. Muttakun se ei oikein riitä. Ei minun mielestäni hyvässä sotaelokuvassa tarvitse koko ajan pyssyt paukkua tai pommit mäiskähdellä, itse asiassa niitä saa olla aika vähänkin. Pääasia on että elokuvassa on tarpeeksi pohdiskelevaa asennetta ja uskallusta kyseenalaistaa sodan merkitys ja tuoda esille sen kaottisuus ja tuhoavaisuus puolesta riippumatta.
Pelastakaa Sotamies Ryan ei tähän kykene. Ihan kohtalaisen legendaarisen Normandia-alun jälkeen se latistuu tyhjänpäiväiseksi jenkki-propagandaksi ja Hollyhuttu-luokan kliseemöykyksi. Todellisuudessahan varsinkin puna-armeijan massiivinen panos sodan eteen pisti Kolmannen Valtakunnan suksen luistamaan mutta ehei, Spielbergin mielestä U.S.A jytää ja hallitsee kaiken. Elokuvan onnistuu sentään pelastamaan hieman visuaalisesti todella upea toteutus mutta se ei todellakaan ole tarpeeksi. Minun listoillani Pelastakaa Sotamies Ryan ei siis todellakaan ole lähelläkään sotaleffojen kuninkaan titteliä. En ole koskaan ollut mikään suuri neuvosto-liittolaisten mustavalkoisten taide-elokuvien fani mutta tämän pläjäyksen katsomisen jälkeen tekee kummasti mieli sellaisen pariin.
