Avaruusajan alusta hauskasti kertova animaatioelokuva? Seikkailu, jonka pääosassa on joukko mukavia simpansseja? Miltä semmoinen kuulostaisi? No, kissamaki vieköön – hyvältä! Mutta eihän se leffa tietysti voi niin hyvä olla.
Alusta asti teennäisen hassu Space Chimps on malliesimerkki siitä, miten voi käydä, kun eritasoista jälkeä luovat porukat mätkivät kukin omat tuotoksensa samaan kasaan kuka mitenkin. Markkinointia varten tuosta tekeleestä kyhätään sitä itseään huikeampi traileri. Lopulta rainapahus kiikutetaan yleisön nähtäväksi ja sormet vinkuralla toivotaan, että katsomoon eksyisi vain debiilejä tai semmoisia, jotka on opetettu sanomaan kaikesta: ”Ihan kiva.”
Animaatioleffan tekeminen on niin pitkällinen ja vaativa prosessi, että tällaisten pökäleiden syntymisen luulisi olevan sillä ehkäisty. Missä ovat fiksut, hauskat ja opettavaiset animaatiot? Sellaiset, joissa korkeakulttuuri ja höpöviihde lyövät kättä niin että läiskyy? Space Chimpsissä kierrätetään vanhaa antisankarista sankariksi -stooria, kun kolmannen polven huimapääsimpanssi Ham (Samberg/ Kerosuo) napataan suoraan sirkuksesta avaruusohjelmaan. Madonreikään hukkunutta luotainta kaipaavat ihmiset päättävät panna apinat etsintämatkalle. Koska katsojien älykkyyttä on mukava aliarvioida, Hamia ei kummemmin reissuun kouluteta. Seurakseen hän saa kiistakumppaniksi jykevän Titanin (Warburton/ Kinnunen) ja silmäpeliä varten viehkon Lunan (Hines/ Saukko).
Space Chimpsin ärsyttävimpiä piirteitä eivät ole vain käsikirjoituksen suoriksi silitellyt mutkat, vaan myös animaation epätasaisuus. Elokuvan järkyttäviä stereotypioita vilisevä maailma muuttuu suorastaan ala-arvoisen kehnon näköiseksi, kun siirrytään Maasta madonreiän tuolle puolen. Siellä häämöttävä planeetta on pullollaan mielikuvituksettomasti hutaistuja maisemia ja otuksia, joista jälkimmäisten mallinnus näyttää tökeröltä verrattuna Hamiin ja kumppaneihin.
Aivan perheen pienimmille Space Chimps saattaa sopia, sillä se on väkivallattomampi ja kiltimpi elokuva kuin vaikkapa Disneyn Robin Hood -piirretty. Toisaalta se on myös hölmömpi, sillä tämän leffan tekijät eivät ole ollenkaan innostuneet hyödyntämään kaikkia niitä jänniä ja kiinnostavia faktoja, joita avaruusmatkailun historiasta olisi voitu nyt tuoda lapsille esille. Space Chimpsissä nykyteknologiaa sotketaan surutta vanhaan ja paahdetaan eteenpäin kuin ysin poimunopeudella. Siinä sivussa aikuiskatsojalle heitetään muutama nuhruinen vitsi sekä tieteisfiktioviite – niistä epäonnistuneimpana mainittakoon Kubrickin Avaruusseikkailun loppuhuipennusta muistuttava kohtaus. Se vaikuttaa tässä yhteydessä kaikin puolin ylimääräiseltä ärsykkeeltä. Kärsimystä lisää kotimainen dubbaus, joka näyttää ja kuuluu lepsulta. Koko perheen viihde-elämyksen tekeminen on selvästikin hurjan vaikeaa.
