Saatuaan valmiiksi “Full Metal Jacketin” (1987), Stanley Kubrick alkoi suunnittelemaan seuraavaa elokuvaansa. Suunnitteluun menikin peräti kaksitoista vuotta, mutta kun ohjaajanero lopulta sai elokuvansa valmiiksi, yleisölle esiteltiin Eyes Wide Shut, yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Hukkaan eivät vuodet siis menneet, vaan päinvastoin. Vaikkei lopputulos kohoakaan aivan Kubrickin parhaimmiston tasolle, onnistuu mies silti joiltain osin jopa ylittämään itsensä.
Lääkäri William “Bill” Harford (Cruise) elää vaimonsa Alicen (Kidman) ja tyttärensä Helenan (Madison Eginton) kanssa onnellisessa parisuhteessa. Tapahtumat heidän ystävänsä Victor Zieglerin (Sydney Pollack) juhlissa sysäävät kuitenkin käyntiin tapahtumasarjan, joka johtaa lopulta varsin outoihin tilanteisiin. Alice paljastaa Billille miettineensä joskus pettämistä: tästä suunniltaan menneenä Bill lähtee harhailemaan ympäriinsä, tavaten joukon prostituoituja, rakastavaisia ja törmäten lopulta puolivahingossa seksiorgioihin.
Eyes Wide Shut on taattua Kubrick-laatua. Katsojalle ei turhaan selitetä tai alleviivata mitään, vaan hänelle annetaan osaset joista pitää itse osata koota palapeli. Katsojan ratkaistavaksi jää, mitkä tapahtumista olivat totta ja miten ne oikeasti tapahtuivat. Mistä kaikessa ylipäänsä oli kyse, entä oliko Billin kokoon kasaama selitys oikea? Kubrick tarjoaa katsojalle arvoituksen, johon ei tarjota yksiselitteistä ratkaisua. Kubrickin ohjaus onkin (jälleen) lähellä täydellistä. Jopa yksinkertaisimmat keskustelut, jopa Kidmanin alussa pitämä minuuttien mittainen verkkainen monologi saavat aikaan hypnoottisen tunnelman ja vangitsevat katsojan. Eyes Wide Shut on paitsi ajatuksia herättävä ja tarjoaa katsojalle parhaan rakkausdraaman ikinä, se on myös jännittävä ja jopa pelottava oikealla hetkellä.
Loistavasti viritettyä tunnelmaa tukevat komeat musiikit. Ne sopivat katsojan tunnetiloihin täydellisesti. Nicole Kidman ja Tom Cruise ovat elämänsä rooleissa, ja Kubrickin johdolla he ja monet muut tekevät täydellisyyttä hipovat roolisuoritukset. Ainoa kritiikkini kohdistuu elokuvan loppuun: mielestäni viimeinen kohtaus oli jokseenkin turha ja latistaa tunnelman, sillä se main point tulee jo ennen sitä. Itse kokonaisuuden kannalta kyseessä on kuitenkin jokseenkin merkityksetön pikkuseikka.
Koko tiimi tekee loistavaa työtä. Nerokas ja taatusti “erilainen” tarina ansaitsee myös kehuja. Lyhyesti sanottuna: Eyes Wide Shut on 1990-luvun paras elokuva, vaikka jääkin lopulta hieman Kubrickin parhaiden töiden varjoon.
