Tarvitseeko komediaelokuvan naurattaa ollakseen hyvä? Mielestäni ei. Esimerkiksi Jacques Tatin elokuvissa on komiikkaa, joka ei välttämättä aja katsojaansa kertaakaan naurukohtauksen partaalle, mutta ne ovat silti hienoja elokuvia.
Sen sijaan uskallan väittää, että Epic Movien kaltaisten parodiaelokuvien ensisijainen tarkoitus on juuri jatkuva röhönaurun synnytys katsojassa. Taitavien tekijöiden käsissä parodiaelokuvat tarjoavat takuuvarman naurutuokion (useimmin mainittuina esimerkkeinä varmasti Hei, me lennetään ja Mies ja alaston ase -elokuvat). Sen sijaan Epic Movien parissa ei tarvitse turhaan odottaa tunnekuohuja ainakaan viihtymisen tai naurun osalta, joten siinä mielessä kyseessä on varsin turvallinen elokuva.
Tekijöistä lukemani teilaukset saattoivat vaikuttaa ennakkoasenteeseeni ja päätökseen yrittää katsoa Epic Movie ilman ainuttakaan naurua. Tämä onnistui kertaalleen jo viime vuosikymmenen puolella, eikä uusintakatselukaan tuottanut mitään naurullista reaktiota. Kuitenkin täytyy myöntää, että eräs kohtaus (Peterin ja Mystiquen petipuuhat) erottui jo aiemman muistikuvan mukaan hieman erilaisella otteellaan edukseen muiden kohtausten virrasta, mutta tämäkään kohtaus ei saanut suupieliä nykimään tai hengitysilmaa kurkussa liikkumaan sen vertaa, että jotain nauruntapaista olisi ollut tulossa.
Tällaisten elokuvien äärellä on mielenkiintoista pohtia, minkä takia lopputulos epäonnistuu niin monella tavalla. Onko ohjaajien tavoite ollut tehdä epäkomedia, joka ei naurata ketään? Onko tämä tyyli heidän tavaramerkkinsä ja tärkein antinsa elokuvataiteelle, josta tulevat polvet heidät muistavat? Markkinatalouden lainalaisuudet vaativat kuitenkin tuloksen aikaansaamista, joten tuotantoyhtiö tuskin kovin mielellään laittaa ilmoille sysihuonoa elokuvaa, vaan tavoitteena on rahan haaliminen. Kuitenkin Epic Movie on ilmeisesti saanut voittoa aikaan, joten tämänkaltainen huumori uppoaa suureen joukkoon ihmisiä. Ja varmasti elokuvateatterin hämyssä joukkovoiman myötä naurunpuuska tarttuu, jolloin elokuvan typeryydelle pystyy nauramaan paremmin. Kenties tekijöiden toivomat reaktiot saadaankiin aikaan vain silloin, kun Epic Movien katsoo joko isolla kaveriporukalla tai sekoitetun tajunnan alaisena.
Tunnelmansa osalta Epic Movie on komediaksi ikävää katsottavaa. Näyttelijät saapuvat kuvaan monotonisina toistamaan heille annetut repliikit, eikä minkäänlaista halua syvemmän kokemuksen aikaansaamiseksi ole havaittavissa. Välinpitämätön asenne iskee kautta koko elokuvan, ja tekijöiden ainoa tavoite on saada katsoja nauramaan halpoja keinoja käyttäen. Moni parodiakohtaus on sinällään hyvin jäljennetty, mutta niidenkin osalta naurua koetetaan alleviivata kaikin mahdollisin keinoin, jolloin pelkkä onnistunut imitaatio ei riitä. Viittauksia elokuviin tai muihin tekoajan populaarikulttuuri-ilmiöihin tulee kaiken aikaa, jolloin katsoja kyllästyy nopeasti jatkuvaan levottomuuteen. Elokuvan parissa viihtymistä saattaisi helpottaa, jos katsoja tunnistaisi kaikkien viittausten alkuperät, mutta epäilen senkin parantavan viihtyvyyttä vain minimaalisella tasolla.
Koska Epic Movie on keskittynyt pelkkään naurattamiseen, mitään syvempää tasoa elokuva ei draaman tai muunkaan suhteen saa aikaan. Näyttelijöistä jää kuva, että heidän tehtävänsä on toimia pelkkinä välikappaleina käsikirjoituksen halpojen vitsien ja katsojan aivojen mielihyväkeskuksen välillä. Koska jäljellä on pelkkä pinta, muistuttaa Epic Movie lähinnä halvalla tehtyjä pornoelokuvaparodioita: tosin sillä erolla, että itse aktin sijaan nyt ovat jäljellä pelkät näytellyt tilkekohtaukset varsinaisten aktien väliltä.
Ja ärsyyttääkseen katsojaa vielä kerran, elokuva ei pääty viimeiseen isoon kohtaukseen, vaan lopputekstien aikana tulee vielä pari irtonaista kohtausta, jotka olisi aivan hyvin voinut ympätä varsinaiseen elokuvaan ilman, että se olisi sitä enää mitenkään huonommaksi tehnyt. Ymmärrän tekijöiden nokkeluuden ja halun yllättää katsoja vielä kerran, mutta Epic Movien kaltaisen elokuvan kohdalla ärsyyntyneen katsojan sietokyky on muutenkin koetuksella, joten tekijäkaksikolla ei luulisi olevan varaa maineensa huomioiden uusiin ärsytyksiin. Mutta toisaalta, katsoinhan itsekin tämän uudelleen, joten tuskin tämä viimeiseksi masokistiseksi kokemukseksi elokuvataiteen sivukujilla jää.
