Kylmän sodan päättyminen oli varmaan kova paikka agenttileffakulttuurille. Ja hassuja aksentteja harrastaville näyttelijöille. No, onneksi meillä on muinaisjäännettä muistuttava Salt.
Agenttitarinauskottavuuttaan maksimoidakseen Salt alkaa Bondista kopioidulla introlla, jossa kaikkien ihannoima sankaritar Evelyn Salt (Jolie) selviää Pohjois-Koreasta kotiin oman kullan kainaloon. Seuraavaksi onkin jo helvetti irti, kun firmalle (CIA) marssii venäläinen ja ryssii Saltin leppoisan koti-illan paljastuksillaan. Vai ovatko ne paljastuksia? Huijaako mies? Madaltaako Liev Schreiber aina ääntään sanoessaan jotain muka dramaattista? Ovatko Evelynin kokemat takaumat tosiaan noin tylsiä? Onko Saltin perheonnen tiivistävä kohtaus ärsyttävin ikinä? Kärsiikö Phillip Noyce räjähdetehostekompleksista? Jos KOKO kerros suljetaan, niin eivätkö ovet sulkeudu kaikki samanaikaisesti, eivätkä sankarittaren liikkeitä mukaillen? Kuka Evelyn Salt oikeasti on?
Kyselytunnin jälkeen tämä aikoinaan Tom Cruiselle tehty mutta sittemmin Jolielle muotoiltu* leffa ottaa suunnan, johon harppoessa yhdenkään kysymyksen vastaus ei kiinnosta katsojaa tippaakaan. Paitsi ehkä sen Liev Schreiberin äänen mataluutta pohtivan kysymyksen. Puolivälissä Liev’n haluaa jo kovasti jonkin halvan mainoksen kertojaääneksi (tai ainakin pois tästä leffasta!); ”Hanki sinäkin Salt, elokuva, jossa Angelina Jolie vajoaa alas. Muttei yhtä alas kuin ääneni.”.
Vauhtiin päästyään Salt tiivistää karkailuun (korviin soimaan jäänyt Schreiberin mainosääni muistuttaa, ettei kyseessä ole virtsankarkailu, vaikka käsikirjoitus onkin ureapitoinen karkaustarina) tyttöenergiaa Spice Girlsien koko tuotannon edestä. Eli peräti parikos levyä sitä ei-niin-hyvin-aikaa-kestävää poppia levytettiinkään? No kuitenkin aikamme salaperäisin agentti mätkii hieman jokaista päähän ja hajottaa kameroita. Evelyn Salt nimittäin vihaa kameroita. Evelyn Salt hajottaa kaikki kamerat. Eli jos olet turistina Isossa Omenassa, älä pyydä Evelyniä ottamaan kuvaa sinusta, koska Evelyn tappaa kamerasi. Oikeasti.
Kamerapatoumistaan yli päästyään elokuva romuttaa terapialiikkeenä autoja isomman kasan kuin mitä K. Räikkönen debyyttirallikaudellaan. Räminän myötä juoni taasen luhistuu samaa tahtia kuin jenkkien ylin puolustus yhden naisen armeijan edessä. Lopussa on twistikin, mutta se ei oikein enää tunnu missään, kun pitää pohtia, mitä kamerat ovat aikoinaan tehneet Evelynille. Ne tylsät takaumat kun eivät kerro. Schreiberin Lievästi ärsyttävä mainosäänikin on hiljaa. Liekö nähnyt itse tämän elokuvan ja tyrmistynyt siitä, kuinka kokonaisuus kaareutuu korniuden puolelle?
* = Päähahmo muutettiin mm. puoli metriä pidemmäksi ja sen äkkinäisiin liikkeisiin lisättiin ”tombraideriutta”.
