Onnistuneista ohjauksistaan Michael Clayton ja Bourne -sarja tunnettu Tony Gilroy on ohjannut ja Michael Claytonin tapaan itse myös käsikirjoittanut romanttisen vakoojatrillerin Duplicity – Kaksinaamaista peliä. Tähtiparina nähtävät Clive Owen ja Julia Roberts ovat vastanäytelleet ennenkin elokuvassa Closer – Iholla (2004), mutta tällä kertaa pariskunta saadaan väännettyä hieman romanttisempaan asentoon.
Ray Koval (Owen) ja Claire Stenwick (Roberts) työskentelevät hallitusten välisessä vakoilubisneksessä kun vuonna 2003 juhlitaan itsenäisyyspäivän kekkereitä diplomaattitunnelmissa Dubaissa. Koval on iskevinään Stenwickin, joka kuitenkin aktin jälkeen huumaa Kovalin, ratsaa pokansa hotellihuoneen ja vie mennessään tämän hallussa olleet salaiset ilmatorjuntakoodit. Pariskunta kohtaa myöhemmin ja lyöttäytyy yhteen päättäen ison rahan perässä siirtyä kansainvälisten yhiöiden palvelukseen. He soluttautuvat kilpaileviin taloihin, joiden johdoissa nähdään Paul Giamatti Dick Garsikina ja Tom Wilkinson Howard Tullyna, joista etenkin Giamatti pääsee loistamaan useammassakin kohtauksessa. Pariskunta heittäytyy keskelle äkillisten juonenkäänteiden ja kaksois- ja kolmoisagenttiuden värittämää teollisuusvakoilukudelmaa, jota Gilroy sitten hyppyyttääkin ajassa vuoroin eteen- ja vuoroin taaksepäin kaikkien mahdollisten keinojen avulla.
Liika konstailu twistailun ja aikahyppelyn kanssa syö tarinan eheyttä. Vakoilubisnes jää twistimyrskyn pirstaloimana toiselle sijalle ja ainoa johtava lanka tuntuu välillä olevan romanttisen vakoojapariskunnan leikkisän epäilevä parisuhde taustanaan alati vaihtuva luxussviitti. Viidettäkymmenettä käyvä Julia Roberts on edelleenkin hyvin kuvauksellinen ja Clive Owenin monotoninen, nopea replikointi omaa myös tiettyä karismaa. Taisteluparin leffan alkupuolella niin nokkelalta tuntunut itseään toistamaan pyrkivä dialogi menettää vakuuttavuuttaan koko elokuvan ajan, eikä siitä enää kelan loppupuolella jaksa innostua piirun vertaa.
Kuriositeettina mainittakoon, että Julia Robertsin isosisko Lisa Roberts Gillan vilahtelee pätkässä Howard Tullyn assistenttina. Paul Giamatti hivenen neuroottisena teollisuuspamppuna osoittautuu yhdeksi vetovoimaisimmista sivuhahmoista ja piristää tunnelmaa jo pelkästään näkymällä kuvassa. Hauskuudesta puheen ollen, Carrie Preston pikkuosassaan Ray Kovalin viettelyn kohteeksi joutuneena Barbara Bofferdina saa kunnian olla muutaman sekunnin ajan ratkiriemukas.
Lopputulos on näennäisen tyylikäs ja toiminnallinen vakoojasutina, mutta kun samaan kuppiin on sekoitettu niin romanssia kuin komediallistakin ainesta ja puuro on sitten vatkattu perusteellisesti vaahdoksi juonenkäännekikkailulla, jää jokainen osa-alue vähemmälle ja elokuva menettää kokonaisuutena tehoa. Kunnianhimoiselta juonikuvioilta liikaa odottava katsoja pettyy viimeistään toisen tunnin täyttyessä: Loppuratkaisu valahtaa lahkeeseen ja jättää täysin tyhjäksi.
Vaikka Duplicity on päälle päin nopeatempoinen vakoiluleffa, muistijäljen se jättää Robertsin ja Owenin yhdentekevänä romanttisena komediana. Duplicity on kuitenkin ihan hauska jännäri, jonka oivallinen näyttelijätyö pitää juonen pahasta poukkoilusta huolimatta pystyssä eikä tarina juuri junnaa – sitä ei siis voi väittää ihan surkeaksi elokuvaksi, eihän se sellainen ole, mutta pinnalliseksi jäävä ja keskitasoinen tähtikikkailu se kyllä on.
