Nobelillakin palkitun Harold Pinterin kirjoittama Palvelija eli The Servant on yksi monista näkemisen arvoisista brittifilmeistä. Pienimuotoinen teos tarjoaa polveilevaa dialogia, joka saa sen ajoittain kuulostamaan Robert Altman -elokuvalta. Teoksen keskiössä on kuitenkin kaikkea muuta kuin turhaa lätinää. Kyse on isännän ja palvelijan suhteesta, luokkaeroista ja niiden hämäryydestä.
Leffan palvelijana esiintyy myöhemmin kirjoittajana kunnostautunut Dirk Bogarde. Joseph Loseyn varmakätisessä ohjauksessa Bogarde on kuin liekki, joka aluksi kytee sateesta märän puun kyljessä heikkona, mutta saadessaan lisää kunnon materiaalia, syttyy kunnon roihuun. Samoin toimii hänen hahmonsa, uuden isännän palvelukseen hakeutuva miespalvelija Hugo Barrett. Uusi isäntä, James Foxin tulkitsema Tony, on periaatteessa yhtä säälittävän surkea olento kuin Barrett. Kuin Barrett on pohjimmiltaan huono renki, on Tonykin kaikkea muuta kuin se viileä ja itsenäinen herrasmies, jota hän naisilleen esittää.
Pinterin teksti on pisteliästä. Tapa, jolla ohjaaja Losey herättää sen eloon on kuitenkin valitettavan selkeästi 1960-lukulainen. Elokuvan mustavalkoisuus korostaa tätä puolta ehkä hiukan yllättäenkin. Leikkaus, kuvakulmat, seksuaalisuuden kuvaus ja arkailu antaa dialogin lentää vapaasti muistuttavat, että The Servantin valmistumisesta on jo aikaa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että luokkayhteiskuntia on edelleen. Eikä sitä tosiseikkaa, että palvelijan ja isännän suhde voi todellisuudessa olla kaukana siitä, mistä P.G. Wodehouse monesti niin hauskasti kirjoitti. Barrett on kuin Bertie Woosterin Jeeves Helvetistä. Näillä eväillä The Servant puolustaa asemaansa hyvien elokuvien joukossa. Iloksemme leffasta on ilmestynyt myös suomeksi tekstitetty DVD.
