Kun antaa tarinan viedä niin kyllä reilun puolitoistatuntisen viihtyy oikein mainiosti.

17.1.2004 10:15

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Freaky Friday
Valmistusvuosi:2003
Pituus:98 min

Kyseessähän on re-make ja tarinan toimivuus on jo kertaalleen testattu v. -76, joten hiukan riskittömämmältä pohjalta on voinut tätä tuotantoa lähtä tekemään.

Viimeaikoina katsomiani Walt Disneyn -leffatuotantoja yhdistää kaikkia sama asia, tarinoissa jonkin tyyppistä “taikaa”. Näin on myös tämän leffan kohdalla. Toisiaan ymmärtämättämät äiti ja tytär päätyvät toistensa kehoihin kohtaamaan elämän arkitilanteiden ongelmia. Tytär on kaunis, rokkihenkinen mimmi ja äiti taas kuivakka psykologi (vai psykiatri?, sekoan aina näissä). Jokatapauksessa maailmat ovat totaalisen erinlaisia ja vastaantulevat tilanteet yltyvät melko hauskoiksi.

Alkuun tuntui että onhan näitä tämäntyyppisiä leffoja nähty, mutta kun unohtaa vertailun ja antaa tarinan viedä niin kyllä reilun puolitoistatuntisen viihtyy oikein mainiosti. Täytyy silti sanoa että vaikka tytär omaa rokkimimmin asenteen niin kyllähän ulkonäkö on kumminkin melko perhetyttömäinen tämän päivän mittapuulla. Päähenkilöistä olisi voinut tehdä vieläkin raflaavampia sarallaan. Ok, kyseessä on Walt Disney -tuotanto niin pysytään koko perheen kuosissa kumminkin.

Jamie Lee Curtisilla on leffan tiukin rooli esittää uhmakasta tytärtään. Muutamissa kohdissa tuli hörähdeltyä ääneenkin, kuten kirjanjulkistamis -TV-lähetyksessä. Täytyy todeta, että kyllä Jamie osaa vetää hyvää hyvin. Olen pitänyt aina Jamieta hyvänä näyttelijänä.

Kokonaisuus on “ihan kiva”, ei hurjan hyvä, mutta ei huonokaan. Kyllä tämä kannattaa katsoa jos pitää komedioista. Kyllähän tässä on myös draamallisia aineksia, kun pohditaan eri ikäisten ihmisten maailmankuvaa. Äidistä ja tyttärestä pitäisi löytyä epäitsekkyyttä, jotta vaihtotilanne löysäisi ja mielet palaisivat oikeisiin kehoihin. Sinänsä jännä että puhutaan mielestä, eikä esim. sielusta… Tuolla vältetään uskontoon helposti lipsahtavat keskustelut nuoremman väen kanssa leffan katsomisen jälkeen. Kyseessä on kumminkin viihdepläjäys. Niin ja sitä romantiikkaa myös on mukana. Tilanteita mutkistaa se että ollaan perustamassa uusioperhettä, äippä on menossa naimisiin ja tytär on äipän kehossa, Yak!

Arvosteltu: 17.01.2004

Lisää luettavaa