Animaattori Don Bluthilla oli kova ura 1980-luvulla. Joku olisi voinut sijoittaa hänet animaatiotaivaassa osapuilleen sille paikalle, jolla Pixar-studio lekottelee nykyään. Aikaansaannoksiin lukeutuivat mm. koskettava siirtolaiskuvaus Fievel matkalla Amerikkaan, monta kymmentä dvd-jatkista innoittanut Spielberg-tuotos Maa aikojen alussa ja kenties kaikkien aikojen aliarvostetuin animaatioelokuva Secret of NIMH.
1990-luku ei enää kohdellutkaan Bluthia silkkihanskoin. Miehen tie kulki ponnettoman pointittomasta Rokkikukosta yksinkertaisesti ärsyttävään ja harvinaisen holtittomaan Anastasiaan, eikä Disney-kaavan halpamainen kopiointikaan jäänyt tuntemattomaksi tempuksi. Vuonna 2000 Bluth ohjaili yhdessä kaverinsa Gary Goldmanin kanssa kasaan sci-fi-seikkailu Titan A.E.:n, joka floppasikin jo sellaisella kaliiberilla, että sen jälkeen tällä vuosituhannelta Bluthilta on julkaistu enää yksi animaatio, tänä vuonna ilmestynyt puolituntinen arabialaistuotos Gift of the Hoopoe.
Toisin kuin tämä arvostelu, Titan A.E. menee kiitettävän suoraan tarinansa ytimeen. Neljännen vuosituhannen alussa ilkeät energiaoliot drejit tuhoavat maapallon, ja ihmiskunnan hengissä säilyvät rippeet päätyvät pakolaisiksi galaksin lajien sekamelskaan. Kuusitoista vuotta Maan tuhon jälkeen nuori hurjapää ja kovanaama Cale Tucker (äänenä Matt Damon) lähtee kapteeni Joseph Korson (Bill Pullman) ja pilotti Akima Kunimoton (Drew Barrymore) kelkkaan Valkyrie-alukselle, päämääränään löytää Maan tuhosta jonnekin galaksiin pelastunut avaruusalus Titan, joka saattaisi turvata ihmiskunnan tulevaisuuden. Kannoilla kärkkyvät tietenkin pahansuopaisesti kähisevät drejit, jotka yhä pyrkivät pyyhkäisemään ihmiset sukupuuttoon.
Kyseessä on siis perinteinen kilpajuoksu, joka muistuttaa melko pitkälti aarteenmetsästysleffoja: painellaan tuonne, vilkaistaan karttaa ja sitten taas maisemat vaihtoon. Temaattisesti mukana on juurettomuuden käsittelyä, jota yritetään ansiokkaasti pitää esillä tasaisesti läpi leffan keston, mutta itse tunteen soveltaminen tapahtumien sekaan on paikoin pakotetun oloista ja tulokset päälleliimatun laihoja. Kun samaan aikaan déjà vu-fiiliksiä tuottavat juonenkäänteet yrittävät kuristaa itseään kliseisiin ja epäloogisuuksiin, ja tarinakin näyttää olevan kyhätty kokoon ”leikkaa-ja-liimaa”-periaatteella muiden sci-fi-leffojen jämälaarista, tietää katsovansa puhdasta vauhtileffaa.
Maisemien vaihtuminen onkin leffan valtti. Huikeat avaruusmiljööt tarjoavat nimittäin komeita puitteita eeppisille vikkelyystaistolle. Jotkin näkymistä häikäisevät komeudellaan ja näyttävät, mihin animaatio sci-fi-genren sisällä pystyy. Mukana on muun muassa huikea kissa ja hiiri –leikki toisiinsa törmäilevien jäämeteoriittien vyöhykkeellä. Toisaalta turhaa lisänäyttävyyttä hakevien kamera-ajojen sijaan olisi voinut panostaa jokaisen tasaisen pinnan metallisen yleisilmeen ja hahmojen animoinnin hiomiseen. Viimeistelemättömän oloisissa sisätiloissa kyseiset kamera-ajot nimittäin menettävät rutkasti tehoaan, ja harvinaisen vaisun suorituksen tekevän Damonin johdolla monet nimekkäistäkin ääninäyttelijöistä jäävät animoinnin vangeiksi. Yleisesti visuaalinen ilme kuitenkin tuo miellyttävällä tavalla mieleen kekseliäiden Final Fantasy: Spirits Withinin ja Riddick-leffojen komean yhdistelmän. Mukana on tietenkin myös pakollisia Star Wars– ja Star Trek-referenssejä, mutta paikoin Valkyrien monilajista miehistöä esitellessä mieleen juolahtaa Futurama-assosiaatioita, eivätkä ne enää suinkaan ole positiivisia mielleyhtymiä. Kuten avaruusmatkailuissa yleensäkin, jos galaksin muukalaiset eivät yritä ottaa ihmishahmoja hengiltä, jäävät ne eksoottisiksi statisteiksi.
Titan A.E. ei ehkä ole tarinansa puolesta järisyttävän onnistunut tai kekseliäs, ja sitä kautta tuskin kovin muistettava pala varttuneemmille (sci-fi-)katsojille. Bluthin perinteistä fanikuntaa ja perheen pienimpiä katsojia taas taitaa vierottaa holtiton räminätyyli. Laulavat karvaturrit ovat vaihtuneet esiintymishaluisiin rokkimontaaseihin, ja pari alienia pääsee hengestään ruudulla yllättävän suoraviivaisesti. Vioistaan huolimatta Titan A.E. on kuitenkin jännittävä viihdepaketti. Vaikka jokaista innostunutta hetkeä tuntuu vastaavan vähintään yksi toimintaklisee, ja vaikkei leffalle kovin korkeita pisteitä kehtaa antaa, voi sen pariin palata hyvissä mielin rentoutumaan vielä toiseenkin otteeseen. Puolitoistatuntinen vilahti nimittäin ohi harvinaisen vikkelään. Mites on: vieläkö Bluth jaksaisi ikihuhutun Dragon’s Lair-leffan verran jatkaa uraansa?
