Harry ja Hendersonit on malliesimerkki 80-lukulaisesta perheleffasta. Amerikkalainen neljän hengen unelmaperhe törmää Fordillaan ihan oikeaan isojalkaan, mistä seuraa liian pitkäksi venytetty sattumusten ketju. Parituntisen hömppäputken aikana karvaisesta täystuholaisesta kasvaa oleellinen osa perheen arkea.
Hendersonien perheenpää George (Lithgow) on isäkompleksista kärsivä taiteilijasielu, joka kauppaa aseita sen sijaan, että toteuttaisi itseään piirustustensa kautta. Vasta isojalan tapaaminen herättää hänet näkemään tilanteensa. Muu perhe jätetään Lithgowin ja bigfoot-asuineen lähes 2.5-metrisen Kevin Peter Hallin isoihin varjoihin. Pahisosastoa edustaa David Suchet, joka irtaantuu belgialaisen munapään vakioroolistaan, muttei sentään niin kauas, etteikö lontoolainen joutuisi taas puhumaan hassulla aksentilla.
Kasarihenkeen elokuvan sankari on karvainen kuin mogwai, mutta särkee paikkoja samaan tahtiin kuin tusina Riiviötä. Sähellys tuottaa muutamat naurut ja vähintään yhtä monet haukotushetket. Lisäksi karvainen jättimonsteri irvistelee perheen pienimmät piiloon sohvan taa, vaikka perheseikkailuuskottava musiikki onkin pehmentämässä tunnelmaa. Vai pitäisikö sanoa ”latistamassa tunnelmaa”.
Harryn ja Hendersonien fantasiaseikkailu ei ole mikään isoin askel elokuvateollisuudelle, mutta jäähän siitä jonkinlainen kevyt jalanjälki komedian historiaan. Leffan voi katsella vaikka muistellakseen edesmennyttä (Predatorin roolista paremmin tunnettua) Kevin Peter Hallia, joka kuoli vain 35-vuotiaana saatuaan AIDS-tartunnan verensiirrosta.
