Uutisankkurista kongressiedustajaksi – ei hullumpi saavutus. Evan Baxterilla (Carell) näyttää siis pyyhkivän hienosti. Kaikki muuttuu hänen ja hänen perheensä ympärillä isommaksi. Evan saa jopa ikioman jees-miehen (Hill). Kaikesta tästä huumaantuneena Evan tulee lausuneeksi jotain, jonka Jumala (Freeman) tietysti kuulee. Sen seurauksena Taivaan valtias panee hepun rakentamaan arkkia. Ja miten käykään? Hankkeelle nauraa koko USA:n väestö.
Elokuvan Bruce taivaanlahja itsenäiseksi jatko-osaksi Evanin missio on kohtuullisen onnistunut. Loistava komedia se ei ole. Sitä todistaa jo yksinään eräs elokuvan alkuvitseistä: miehen sukuelimiä haukkaava koira. Hei c’moon, toi on niin wanha! Toisaalta Bruce-leffa nojasi pitkälti Jim Carreyn hassuihin maneereihin. Brucen tarinan pohjalla ollut idea taviksesta kaikkivoipana ei ollut suuremmin tuore tai nerokas. Evanin koettelemukset seuraavat stooria Nooan arkista, mikä sekään ei ole kovin erikoinen lähtökohta. Pipliasta on silti turvallista lähteä liikkeelle, sillä sen kertomukset ovat kiehtoneet monia jo iät ja ajat. Evanin missio on toki hilpeämpi kuin mikään Raamatun tarina.
Elokuvan hauskuttajan rooli on sysätty jokseenkin täysin nousevan tähden, Steve Carellin, harteille. Carell onkin hupaisa, mutta ei hyökkäävyyden tai (älykkään) ilkeilyn kautta. Jos Jim Carrey on sekä Väiski että Repe ja Will Ferrell 2000-luvun Chevy Chase, on Carell lähempänä Don Adamsin ja Leslie Nielsenin koulukuntaa. Tämä tarkoittaa, että Evania kohtaan voi tuntea huvittunutta sääliä, kun hän käy läpi keski-iän kriisiään taltta ja vasara kourissaan.
Evan taivaanlahjan tapauksessa elokuvan nimen suomennos on – harvinaista kyllä – alkuperäistä toimivampi. Kun leffan päähenkilö ei missään vaiheessa ole almighty eli kaikkivaltias, on kuluttajan huijaamista väittää muuta.
