Katastrofin aineksia on sympaattisen oloinen elokuva niin ikään sympaattisen oloisesta espoolaisperheestä, jonka pää saa kuningasidean. Eräänä auvoisena päivänä mies kertoo vaimolleen, että hän tahtoo tehdä oman osansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja se tarkoittaa, ettei perheessä ainakaan vuoteen käytetä öljyä tai siitä valmistettuja tuotteita. Lisäksi mies, idealismissaan sekä hellyttävä että hurja, kertoo tekevänsä asiastaan dokumentin. Vaimoahan ei moinen itsereflektiivinen tutkimus riemastuta. On selvää, että perheen arki hankaloituu hankkeesta, eikä hän ole innokas linssilude. Mutta kun mies tahtoo, katsoo koiransilmin, mies myös saa. Tekisi mieli kysyä Anu Websteriltä, monestiko hän on katunut sitä, että meni naimisiin dokumentaristi John Websterin kanssa.
John Websterin dokumentti tempaa mukaansa heti ensiminuuteilla. Katastrofin aineksia ei luennoi, saati pyöritä kuvissaan puhuvia päitä. Katsoja pääsee lähelle perhettä sen jäsenten käyttäessä kameraa itse. Kuvakulmat ovat sellaisia, joissa katsoja saa tuntea sijoittuvansa joko Johnin tai Anun paikalle ja näkee asiat heidän silmillään. Tämä valinta on hyvä, sillä näin ei kukaan ulkopuolinen ole vaikuta keskusteluihin vieraudellaan. Sen lisäksi katsojalle ei tule oloa, että dokumentissa olisi ketään toista reilusti parempaa tai viisaampaa ihmistä. Katastrofin aineksia olisi dokumenttina jopa intiimi kerrostalolähiöelämän kuvaus, elleivät vanhat opetuselokuvaleikkeet ja John Websterin kertojanääni välillä esittelisi öljydieettiprojektin edistymistä ja siihen liittyviä pohdintoja.
Ilmastonmuutosta Katastrofin aineksia tuskin hillitsee, mutta kokeiluna Websterin perheen öljytön vuosi on mielenkiintoista seurattavaa. John Websterin projekti on kuin mikä tahansa isompi rakennushanke tai aate, joka koettelee toimijansa läheisten sietokykyä ja tietysti myös toimijaa itseään. Lapset ovat suloisen mukautuvaisia, aikuisilla saattaa pinna pärähtää poikki useampaankin kertaan. Sitä katsoessa hymy on herkässä, sillä vastaavia kokemuksia on varmasti muissakin talouksissa. On harmi, ettei Websterin perheen sekopäinen vuosi ilman bensiiniä, muoviin pakattuja suosikkimuroja ja muita sujuvan arjen edellytyksiä poikinut tiukemmin vaihtoehtoelämän merkityksellisyyttä kansakunnalle korostavaa dokumenttia. Mutta on toisaalta hienoa, että käteen jäi sentään tämä lapsiperheen monikielisen kommunikoinnin sekä ylä- että alamäkien taivalluksen kuvaus.
