Dan Brownin syvääluotavat ja viihteelliset kirjat ovat päässeet kankaille. Monille kovin tuttu, mutta joillekin hyvin uusi tuttavuus Brown mullisti kirjallisuuden maailmaa, luomalla fiktiivisesti viittavia tarinoita, joissa uskonto, tiede, salaliitto, muinaishistoria ja muu aiheisiin liittyvä asia on aina läsnä. Näiden tarinoiden sankarihahmona on nähty symbologi Robert Langdon. Enkelit ja Demonit on jatkoa vuoden 2006 menestyneelle salaliittoelokuvalle Da Vinci -Koodi.
Robert Langdon saa kutsun suoraan Rooman Vatikaanista. Vanhan Paavin kuoltua, Vatikaanin neuvosto hakee uutta Paavia, mutta asian keskeyttää Illuminati kidnapaten neljä vahvaa ehdokasta. Langdon lähtee tutkimaan tapausta, johon liittyy sekä Vatikaanin tulevaisuus, hiukkaskiihdyttimen avulla haettu antimateria, jota käytetään uhkana räjäyttää koko Vatikaani, mukanaan puolet Roomasta. Avukseen hän saa tieteen asiantuntijan Vittoria Vetran ja Vatikaanin poliisin päällikön. Alkaa huima pakojuoksu aikaa vastaan.
Enkelit ja Demonit on yllätyksiä täynnä ja antaa katsojalle aikaa purra kynsiä verille, kun ajan kanssa juostaan kilpaa. Meno on edellistä parempaa, teoreettiset faktat menneisyyteen ja nykypäivään viitaten on muokattu kirjan perusteella paljon tarkemmiksi ja annettu katsojalle enemmän aikaa pysyä perässä. Kyseessä on lähes 24 -sarjaa muistuttava toimintatrilleri.
Tom Hanks on jälleen astunut symbologi Langdonin saappaisiin. Langdonista voidaan päätellä, että hahmo on sekoitus James Bondia ja Ihmemies Macgyveriä. Syyn löytää elokuvan katsomalla. Ayelet Zurer viehkeänä Vittoria Vetrana on ihan ok roolissa, mutta katsojalle ei anneta aikaa syventyä hahmoon. Stellan Skarsgård on jälleen omassa elementissään Vatikaanin salaisen poliisin päällikkönä. Ewan McGregor on jäänyt jostain kumman syystä liian pinnalliseksi ja turhaksi hahmoksi, jonka oikeasti pitäisi olla merkittävä hahmo.
Hans Zimmerin loistelias monisatapäinen kirkkokuoro ja valtava orkesteriteema pauhaa kiperänkin tilanteen taustalla jumalaisen kauniisti ja uhkaavasti. Koeppin ja Goldsmanin käsikirjoitus kärsii pienistä muokkauksista ja turhasta dialogista. Ohjaajamaestro Ron Howard sen sijaan pitää huolen siitä, että elokuva pysyy hyvissä kuosissa koko ajan, eikä junnaa missään turhassa kohdassa.
Kaiken kaikkiaan Enkelit ja Demonit on onnistunut teos. Sanoisinko, että parhain näkemäni “fiktiivinen salaliitto” -elokuva. Herra Brown saisi olla ylpeä siitä, että Hollywood on uskaltanut ottaa kantaa miehen tarinoihin.
