Virkamies Kanji Watanabella (Shimura) on vatsavaivoja. Hän saa tietää, että hänellä on syöpä ja elinaikaa on jäljellä puoli vuotta. Yllättävä tieto lähestyvästä kuolemasta ajaa hänet miettimään elämäänsä. Hän rellestää urakalla ja yrittää löytää merkityksen elämälleen, mutta yritys on traagisuudestaan huolimatta enemmänkin koominen. Watanabe muistaa byrokratian rattaisiin jääneen aloitteen asumista kohentavasta puistosta ja hän runnoo kyseisen projektin läpi piittaamatta yakuzan pelotteista tai byrokratian hitaudesta. Puisto valmistuu ja Watanabe menehtyy. Hautajaisissa hänen työtoverinsa miettivät, tiesikö Watanabe kuolevansa vai oliko se yllätys.
Kurosawan ankara ja vakava draama on synkeästä aiheestaan huolimatta optimistinen elokuva. Hallisevana ajatuksena on ihmisen kyky saada jotain aikaan ja elämän arvo. Valitettavasti tämä elämänä tunnettu liekki palaa kirkkaiten ennen sammumistaan.
Takashi Shimura tekee kuolevana virkamiehenä erinomasta työtä. Watanaben ahdistuksessa on todellista tragediaa ja niissä kohtauksissa, joissa selvitetään hänen viimeistä ristiretkeään, joka oli 30 vuotta työpöytänsä takana piilotelleen hissukan lopullinen ponnistus. Onneksi se vielä oli vaivan arvoista ja merkityksetön ja hijainen elämä oli lyhyen ja sitäkin arvokkaamman hetken ajan merkityksellinen ja voimakas.
Ikiru ei kuitenkaan ole virheetön elokuva. Kerronta on hidasta ja ratkaisu pysyä etäämpänä päähenkilöstä ei tunnu täysin hallitulta. Onneksi kyseisellä ratkaisulla luodaan hienoista mysteeriä Watanaben ympärille ja samalla kohotetaan mitätön virkamies esimerkillisen ihmisen asemaan. Katsoja myös tietää, että tässä tapauksessa myös ansaitusti.
Erinomainen elokuva, mutta hienoinen kankeus estää olemasta täydellinen mestariteos.
nimimerkki: Jurpo
