Nina Sayers (Natalie Portman) on New Yorkin maineikkaan balettiseuran nuori tanssija, joka asuu yhdessä neuroottisen äitinsä Erican (Barbara Hershey) kanssa, joka on entinen tanssija. Ninan todellisuudentaju alkaa kuitenkin hämärtyä, kun baletin taiteellinen johtaja (Vincent Cassel) painostaa häntä roolissaan miltei katkeamispisteeseen ja uuden viettelevän kilpailijan (Mila Kunis) ilmestyessä kuvioihin. Ensi-illan lähestyessä uuvuttava täydellisyyden tavoittelu saa hänet menettämään otteensa todellisuuteen, syösten hänet keskelle painajaista, jossa ei ole enää pelkästään hänen mielenterveytensä…vaan hänen henkensä.
Darren Aronofsky ohjaa yhden baletin kasvukertomuksen taiteellisesti ja mestarillisesti, jossa tyrmäävän lahjakas, mutta epätasapainoinen ballerina muuntautuu ihan joksikin muuksi ja katalyytti, jonka Nina huomaa itsessään, on sulautuvaa. Aronofsky piirtää elokuvaa sekä hallusinoivilla kuvakulmilla että dokumentaarisella tyylillä. Juoni ja käsikirjoitus ovat molemmat keskiverto materiaalia ja kuvaus on oikein tervetullutta. Elokuvassa on myös paljon outoja tilanteita, jotka herättävät kysymyksiä.
Portman tekee intensiivisen suorituksen kyvykkäänä ja jäisenä ballerinana, joka muuttuu elokuvan aikana uudenlaiseen rooliin ja lopussa hän on voimakas ja urhea nainen. Kunis on uutena kilpailijana tulisen vaikuttava, joka hallitsee sen intohimon, mikä Ninalta puuttuu. Hershey dominoi Ninaa aina silloin tällöin, mutta siitä huolimatta hänellä on paljon potentiaalia ja herkkyyttä. Cassel on ainoa isossa roolissa esiintyvä mieshenkilö, jonka koppavaisuus vie Ninan uusiin ja jännittäviin ulottuvuuksiin.
Elokuva keräsi viisi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, naispääosa, kuvaus ja leikkaus), joista Portman voitti oman kategoriansa. Hän voitti Oscarin lisäksi Golden Globen, BAFTA:n ja SAG-palkinnon. Elokuva keräsi myös kolme muuta Golden Globe -ehdokkuutta (paras ohjaaja, draamaelokuva ja naissivuosa (Kunis).
Black Swan on vahva ja provokatiivinen elokuvaelämys, jossa hyödynnetään kaikkia kauhuelokuvien konsteja. Sen vaahtokarkkimainen kokonaisuus innoittaa ja hurmaa katsojan kerta heitolla. Se ei ole mikään musikaali, vaan kertomus tanssijasta, jonka mielenterveys joutuu koville. Kuten Portman sanoi: “Se oli täydellistä”.
