Valentin Vaalan asemaa merkittävänä suomalaisohjaajana tuskin kukaan enää kiistää. Vaala ohjasi 45 kokopitkää elokuvaa. Varsinaisia yleisöfloppeja hänen kohdalleen ei osunut juuri ollenkaan. Vaala sai yleensä ohjattavakseen Suomi-filmin mielenkiintoisimmat projektit. Vaala oli sekä komedian, että draaman taitaja.
Niskavuoren naiset on ensimmäinen Niskavuori-filmatisointi. Se kertoo sen tavallisen tarinan suomalaisen miehen aviopetoksesta, kun uuden naisen aiheuttama polte iskee vastustamattomasti sydämeen. Tarinan keskiössä on Aarne Niskavuori, joka on naimisissa Marttansa kanssa, mutta avioliitto ei ole kovin intohimoinen. Seudulle saapuu uusi kansakoulunopettaja Ilona, johon Aarne silmänräpäyksessä rakastuu ja alkaa tehdä yöllisiä vierailuja Ilonan luona. Perheelleen hän selittää yölliset poissaolonsa mm. skruuvin peluulla pitäjän miesten korttiringissä. Kylän viralliset juoruilijat Sandra ja Serafiina pääsevät kuitenkin Aarnen seikkailujen jäljille, jolloin Niskavuoren vanhan emännän on otettava koko homma hoitoonsa. Asia aiheuttaa paljon itkua ja hammasten kiristystä, mutta vanhan emännän järkähtämättömän elämänasenteen avulla päästään lopulliseen ratkaisuun.
Elokuva perustuu Hella Wuolijoen kirjoittamaan näytelmään, jonka hämäläistaustalle Vaala on pysynyt äärimmäisen uskollisena. Tärkeimmät kuvauspaikat, Niskavuoren päärakennus ja kansakoulu, löytyvät molemmat Hämeen sydämestä eli Hauholta, jossa Wuolijoki oli itsekin aikanaan asunut ja tästä johtuen hänellä oli oikeata tarttumapintaa kirjoittaa näitä Niskavuori-näytelmiään. Hämäläisyyden lisäksi Niskavuoren muita vahvoja teemoja ovat usko maataloustyöhön ja miehissä asuva levottomuus, joka yleensä purkautuu vakavin seurauksin. Kaiken perustana ovat vahvat naishahmot, jotka toimivat Niskavuoren ja kaiken elämän jatkuvuuden kivijalkana.
Niskavuoren naiset aloittaa mittavan Niskavuori-elokuvien sarjan. Niskavuoren naiset on sarjan avainteos (Loviisan ohella). Sitä seurasi myöhemmin jatko-osa Niskavuoren Aarne, jossa Aarnen aviorikos sovitellaan. Niskavuoren naiset on ollut aiheena suosittu, sillä sama aihe filmattiin vielä kaksi kertaa uudelleen. 50-luvun lopulla Vaala teki uusintafilmatisoinnin väreissä, mutta ei onnistunut niin hyvin kuin alkuperäisessään. Aihetta kokeiltiin vielä 80-luvulla, jolloin Kassila yritti elävöittää tarinaa uudesta näkökulmasta. Kassilan versiota en ole toistaiseksi nähnyt, mutta kuulopuheiden perusteella sitä pidetään joiltain osin latteana.
Näyttelijöiden näkökulmasta Niskavuoren naiset on ihanteellinen tapaus. Haastavia rooleja on tarjolla kosolti. Tauno Palo on parhaassa nuoruuden terässään levottomana ja rakkauden janoisena Aarnena. Opettaja Ilona Ahlgrenia näyttelevä Sirkka Sari on upea löytö. Herkkä ja klassisella tavalla kaunis nuori nainen on kuin tehty uuden opettajan rooliin, joka ikään kuin tahtomattaan on niin viehkeä kuin on. Sarin ja Palon yhteiskohtauksista ikimuistoisin lienee se kun, Aarne hetken mielijohteesta ja hurmiosta nostaa Ilonan käsivarsillaan ylös ja huutaa ekstaasissa ”jukolauta tyttö, kun sinä ole kevyt!” (tai jotain sinne päin) ja samalla unohtaa ajan ja paikan tajun täydellisesti. Sirkka Saria muisteltaessa esiin nousee aina hänen traaginen kohtalonsa, kun elämä loppui vain 19-vuotiaana Aulanko-hotellin mustaan ja syvään savupiipun hormiin.
Pääparin takana nähdään myös monia upeita näyttelijäsuorituksia. Irja Elstelän (esiintyi vielä tässä sukunimellä Lautia) Martta on elävällä tavalla piirretty karikatyyri jätetystä vaimosta. Hienosti hahmoteltu, koska siinä tulee ilmi jätetyn naisen järkytys, mutta toisaalta myös ne piirteet, jonka vuoksi ymmärtää, miksi hänet on jätetty. Olga Tainio Niskavuoren vanhana emäntänä ei ole yhtä räväkkä hahmo kuin myöhemmät tulkinnat Niskavuoren matriarkoista, mutta ihmisluonteen pienet sävyt Tainio onnistuu piirtämään lähes täydellisesti. Hänen hahmossaan asuu viisaus ja huoli ihmisistä, mutta samalla siitä löytyy se tiukka ja oikeudenmukainen asioiden järjestelijä, joka saa ihmisten huomion ja kunnioituksen osakseen jo pelkällä olemassaolollaan. Pojalleen lausumat jäähyväissanat, ”Älä tule haudallenikaan, vaan tule sittenkin.”, ovat painuneet mieleeni ikuisesti ja ne onnistuvat yhä koskettamaan. Tämä johtuu tavasta, jolla Tainio nuo sanat esittää. Näyttelijöistä mainittakoon vie!
lä elokuvan komedialliset helmet eli Aino Lohikoski ja Elli Ylimaa, joiden piirtämät juoruämmä-hahmot ovat aina yhtä hilpeätä katseltavaa. Nämä kaksi kaahottajaa ovat varmaan Suomen komediallisen elokuva- ja näytelmähistorian tunnetuin naisparivaljakko ja lukuisten teatteriesitysten takuunaurattajaroolit.
Niskavuoren naiset (1938) kuuluu ehdottomasti Valentin Vaalan parhaimpiin töihin. Se on äärettömän huolellisesti tehty. Elokuvan juonellinen rakenne on selkeä ja siihen ei ole tarvittu rakentaa mitään tyhjää ympärille. Jännite säilyy ihailtavasti läpi elokuvan ja loppuratkaisu on jätetty avoimen lohduttomaksi. Näyttelijävalinnat ovat viimeiseen piiruun saakka mietittyjä aina henkilökemioita myöten.
Vaala on ohjannut useampia puhtaasti kaupallisia elokuvia, joiden tekemisen motiivina on ollut lähinnä pelkkä valmiiksi työstäminen. Taiteelliset tai aidosti viihteelliset funktiot on tällöin unohdettu tarkoituksellisesti ja päämääräksi on yksinkertaisesti jäänyt tavoite tuottaa nopeasti jotain katseltavaa ihmisille. Nykypäivänä on vaikea uskoa, että kotimaisella elokuvalla on ollut joskus näin suurta kysyntää, että voidaan puhua aidosta elokuvateollisuudesta. Niskavuoren naiset ei kuitenkaan mene puhtaasti siihen teollisen elokuvan muottiin, vaan sen tuottamisen taustalla on syvempiä motiiveja. Niskavuoren naiset kuuluu siis aitoihin kotimaisen elokuvan helmiin.
nimimerkki: mauge
