Alligaattori kuuluu niihin kauhuelokuviin, jotka eivät suuresti osaa yllättää. Minäkin odotin oikein saavani tietää tämän sisällöstä saadessani tämmöisen lahjaksi. Mikä oli tulos? Hyvin ennalta arvattavaa kamaa.
Murhia tutkiva poliisi Madison (Robert Forster) lähtee tutkimaan viemäreitä löytääkseen murhaajan, joka ns. tappaa uhrinsa, jotka loppujen lopuksi löytyvät viemäreiden lähettyviltä tai kanavista. Pian Madison törmää alligaattoriin (vieläpä ison), jolta pääsee nipin napin karkuun. Alligaatori kuului pienelle tytölle, jonka isukki tiputti otuksen pöntöstä alas 12 vuotta sitten. Nyt se on sitten syönyt viemäriin heitettyjä koe-eläimiä saaden suuren koon. Lopulta Madison tarvitsee nuoren tutkijan Marisan (Robin Riker) apua (ja kas, tämä onkin se pieni tyttö) hoidellakseen mokoman matelijan…
Jep! Tämähän yrittää olla sitä kauhua – luultavasti 80-luvulla se oli kun olikin kauhua, mutta nykyään se on vain hassu komedia. Kaiken kukkuraksi itse alligaattori liikkuu joissain kohdissa kehnosti, mikä naurattaa minua. Miten säälittävää! Siitä puoli pointsia.
Mistä sitten annan kaksi pointisia? Kahdesta näyttelijästä tietenkin! Robert Forster oli (luultavasti) tuohon aikaan yksi kovimmista näyttelijöistä, mutta minusta hän sopii sankarin rooliin kuin nakutettu. Michael V. Gazzo taas saa yhden pisteen hauskana hahmona. “Helvetti, ei se ole pusikossa piilossa!” Hauskin repliikki, mikä löytyy koko leffasta.
Ohjaus on taas aika paikoin kohtalaista. Lewis Teague ei kuulu niihin kuuluisiin, vaikka olenkin nähnyt pari hänen ohjaamaa leffaa mm. Cujon.
Loppujen lopuksi ei huono, mutta ei kovin hyvä. Se, miksi ei ole hyvä, johtuu täysin epäuskottavasta juonesta, ei-kovin-hyvästä ohjauksesta ja alligaattorin köykeröistä tehosteista. Kun taas se, miksi tämä ei ole huono, johtuu tämän leffan koomisuudesta ja kahdesta mainitsemastani näyttelijästä.
Ei tässä muuta.
nimimerkki: Blairoid
