Olen aina pitänyt näitä vanhoja entisajan kauhuelokuvia suuressa arvossa, mm. niiden nokkeluuden ja nostalgisuuden anisiosta. Toistaiseksi yksikään niistä ei ole onnistunut aiheuttamaan selkäpiitä karmivaa kauhua vaan lähinnä ihastusta tuon ajan elokuvankerrontaan tai kuvauksien tyyliin.
Tämä kaikista lukuisista Oopperan kummitus ?elokuvista alkuperäisin, vuodelta 1925, oli hivenen poikkeava tapaus sillä se onnistui hetkellisesti luomaan henkisesti melko tukalankin olon, vaikka elokuva on 80 vuotta vanha ja vieläpä mykkäelokuva. Ehkäpä sen pelottavuus piileekin juuri tuossa erillaisuudessa, joka oli minullekin uusi kokemus.
Elokuva ansaitsee paikkansa kunnioitettavien kauhuelokuvien joukossa eniten kuin yksikään muu Oopperan kummitus-elokuva.
Pariisin oopperatalon omistajat huomaavat, ettäe heidän rakennuksessaan elää salaperäinen kummitus. Pian omistajien pöydille ilmaantuukin uhkauskirjeitä joissa kummitus vaatii pääosanesittäjän vaihdettavan Christinen. Kummitus vaatii vaihdosta jopa onnettomuuksien uhalla.
Karmivan rujoa kummitusta loistavasti tulkitseva Lon Chaney riitantui ohjaaja Rupert Julianin kanssa pahasti elokuvan alkutekijöissä. Puheiden mukaan he eivät lopulta edes puhuneet toisilleen. Chaney tulkitsee kuitenkin mestarillisesti kärsinyttä kummitusta, jonka kohtalo on kaikessa traagisuudessaan hyvin koskettavakin. Mutta kummitukseen kohdistuva sääli katoaa kyllä melko nopeasti, kun elokuvan edetessä selviää kuinka julma hän on. Olen nähnyt muutamia Chaneyn roolisuorituksia, mutta tämä kummituksen rooli antoi allekirjoittaneelle aivan uuden kuvan Chaneyn klassisista kyvyistä. Chaney jopa itse teki kummituksen maskeerauksen, jota on huvittavaksi sanottua, mutta minun mielestä se naamapärstä kaikkea muuta kuin hauska. Järkyttävähän sekin kohtaus on jossa tätä naamaa esitellään ensikertaa, jäi palavasti muistiin.
Elokuvan iäkkyydestä huolimatta on kuvaus ja ohjauskin hoidettu suhteellisen hyvin juuri tuohon ikäänsä nähden. Myös elokuvassa piilevä nostalginen arvo on myös osana arvosanaani sekä tietysti Chaneyn klassikkomaisen rautainen roolisuoritus, joka pieksee jopa suuresti arvostamani Claude Rainsin kummituksen roolin, vuoden 1943 versiossa. Pientä häiritsevyyttä elokuvassa onkin ainoastaan vaihtuva värimaailma, joka liitelee lähes koko ajan eri väreissä. Elokuvan taustamusiikki on myös suurimpia vaikuttajia tässä taianomaisessa romantiikan ja entisaikojen kauhun sekoituksessa.
Huolimatta teknisistä haitoista elokuva voittaa jokaisen uusintaversion, joita onkin ehtinyt valmistua jo aika suurehko määrä. Elokuvassa repliikkien puolesta puhuvat kauniit orkesterimusiikit, jotka tekevät heti alusta alkaen katsojaan mahtavan vaikutuksen, jonka johdosta tämä puheeton elokuva saakin tuhansia sanoja esille. Aiemmin sanoin hiukan pelänneeni tätä elokuvaa katsoessa, se on totta, sillä elokuva erillainen poikkeavuus kauhuegenressä on tämä mykkäelokuva-asetelma, joka aluksi hämmensi allekirjoittanutta, mutta pian alkoikin elokuva tuntua karmivalta pelkän kuvauksen ansiosta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa sopiin hyvin tämän elokuvan kuvaamiseen. Sitä paitsi, tämä elokuva on yksi tärkeimmistä elokuvahistorian ensimmäisistä todellisista mestariteoksista, että elokuvan katseluun riittää myös muita syitä, kuin sen maaginen vetovoima.
Koskettavalla tarinalla, kauniilla musiikilla ja kruununa Chaneyn uskomattomalla roolisuorituksella varustettua todellinen kauhuelokuva. Todellinen taideteos elokuvien alkuajoilta jolloin elokuvantekijät vielä osasivat arvostaa tälläista klassista elokuvataidetta.
nimimerkki: Mr. Sixpack
