Holstenwallin kaupunkiin saapui tohtori Caligari (Daamen J. Krall) ja unissakävelijä Cesare (Doug Jones) oli hänen mukanaan. Erinomaisen tylsä Francis (Judson Pearce Morgan) oli todistajana omituiselle tapahtumaketjulle joka alkoi em. Cesaren kolkosta ennusteesta. Hänen ystävänsä Alan (Neil Hopkins) oli paremmalla mielialalla ja Janeen (Lauren Birkell) liittyvä kolmiodraama oli selviämässä, mutta murha pistää asian sekaisin. Tarkastaja (Randy Mulkey) tutkii asiaa ja Francis on vakuuttunut siitä että Caligarilla on jotain tekemistä asian kanssa. Hän on myös oikeassa. Tai ehkä koko tapahtumaketju on hänen rikkoutuneen mielensä luomaa harhaa.
Saksalainen 1920-luvun alkupuolen ekspressionismi tuotti ainakin yhden elokuvataidetta määrittävän teoksen. Tekniikka kehittyi ja [movie]Tri Caligarin kabinetti[/movie] sai uusioversionsa erittäin poikkeuksellisella tavalla. Mykkäelokuva on päivitetty äänielokuvaksi, mutta siitä eteenpäin kaikki noudattaa klassisen ekspressionismin vinksahtanutta maailmaa. Tämä elokuva ei perustu mihinkään selkeään ajankohtaan tai miljööseen ja riemuitsee vinksahtaneesta olemassaolostaan. Ohjauksen lisäksi David Lee Fisher vastaa hienovaraisesta sovituksesta uusiin välineisiin. Lisäksi sovitus hakee hieman selkeämpää rakennetta juoneen, mutta se ei ollenkaan haittaa elokuvan ollessa hyvä.
Daamen J. Krall antaa äänen pahaenteiselle Caligarille ja se ääni on tasaisen luotettava baritoni. Lisäksi Caligarilla on sadistisen pirullinen huumorintaju. Judson Pearce Morgan on elokuvan jääräpäinen pinnistäjä joka kulkee johtolankansa perässä fanaattisella voimalla. Neil Hopkins on toiveikas persoona ja Lauren Birkell on aineettoman kaunis. Vinksahtaneen elokuvan näkyvästi vinksahtanein rooli on luonnollisesti Doug Jonesin toteuttama Cesare ja hän nykii koko kolkkoudessa ja ekspressionistisen räikeässä maskissa. Uusioversio mahdollistaa myös suuremman ilmeikkyyden ja Cesare on yhä traaginen, tahdoton orja.
Edeltäjäänsä verrattuna tämä uusioversio kuvaa selkeämmin päähenkilönsä mielen romahdusta harhoihin. Tulkinnanvaraisuus on vähentynyt, mutta Carl Mayer ja Hans Janowitz osuivat napakymppiin, sillä Caligari elää yhä eikä se tarvinnut mitään uutta jo olemassaolevaan tarinaan.
