Pyhän kirjan tarinan tai osan muuttaminen elokuvaksi on ongelmallista. Joillekin esimerkiksi Raamattu on sanasta sanaan absoluuttinen totuus, joillekin se on suuntaa antava opas elämään ja joillekin taas täyttä kukkua. Mutta kuten populäärejä teoksia muutenkin, myös pyhiä kirjoja käytetään auliisti uusien kirjoitusten, kuvien ja laulujen aiheina ja innoittajina. Taiteentekijöiden ja heidän rahoittajiensa vakaumuksesta riippuu, mitä lopputulos sitten on. Johanneksen evankeliumin kohdalla on haluttu lähinnä vain kuvittaa Raamattua.
Tätä kirjoittaessa Internet Movie Database ilmoittaa Jeesuksen olleen liki 280 eri elokuvan ja sarjan henkilöhahmona. Uuden testamentin messiashahmoa on esittänyt samaten runsaslukuinen joukko tuntemattomia sekä tunnettuja näyttelijöitä Ted Neeleystä Jeffrey Hunteriin ja Ralph Fiennesistä Willem Dafoeen. Johanneksen evankeliumin keskeisin henkilö on tietysti Jeesus, joten tämän myyttisen miehen esittäjän kohdalle asettuu kovia paineita. Yleisössä ei taatusti ole kahta samanlaista mielikuvaa Jeesuksesta; toisaalta monissa yhteyksissä Kristus on kuvattu hontelohkona partahippinä, joka mutisee tai keuhkoaa mystisiä mietteitään auringonpolttamilla kaduilla. Hänen ympärillään on totutusti nähty joukko vähän vähemmän honteloita partaäijiä, jotka kuuntelevat Jeesusta auliisti. Miltei näin on tämänkin elokuvan kohdalla, joskin Kristuksen rooliin on nyt palkattu siihen yllättävän hyvin sopiva Henry Ian Cusick – heppu, jonka Lost-sarjan ystävät tuntevat paremmin Desmond Humena.
Henry Ian Cusick ei ole Jeesus, mutta hänen ansiostaan tämä muuten kovin kuvakirjamainen elokuva on kohtalaisen miellyttävä kokemus. Kun Jeesusta monesti on tulkittu parta vavisten ja silmät kiiluen, tällä erää katsoja näkee ystävällisesti hymyilevän heebon, jonka silmistä pilkahtelee aina tilanteen mukaan lämpöä, hämmennystä tai tarmoa. Sanoessani, ettei Henry Ian Cusick ole Jeesus, tarkoitan hänen tulkitsevan rooliaan kuin ihmistä, eikä kuin idolia.
Raamatun tekstiä välillä jopa piinaavan yksioikoisesti tulkitseva Johanneksen evankeliumi saattaa tuntua raskaalta elokuvalta. Painavuutta lisää Christopher Plummerin vakava mutta setämäinen kertojanääni, joka selittää kertomuksen tapahtumia laajalti. Välillä Plummerin ääni tunkee ulos myös pienempiä sivurooleja esittävien henkilöiden suista, mikä saa leffan tuntumaan siltä kuin se olisi suunnattu ala-asteen uskonnontunneille.
Yhtä Raamatun osaa havainnollistavana elokuvana Johanneksen evankeliumi on kelpo leffa. Se ei kuitenkaan ole parasta materiaalia, jos katsoja haluaa nähdä yllättävän ja monitasoisen tulkinnan Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa elämästä. Haastavampaa elokuvaa tästä aihepiiristä hakevat joutuvatkin siis tyytymään lähinnä Kristuksen viimeiseen kiusaukseen.
