Vuonna 1942 valmistunut ranskalaisen ohjaajan teos Kissaihmisiä oli aikanaan suuri menestys pienestä budjetistaan huolimatta. Se pyöri teattereissa niin pitkään, että sille murskakritiikkiä antaneet kriitikot pystyivät korjaamaan sanansa. Pääosaan on myös saatu ranskalainen Simone Simon ja tuottajana on itse David O. Selznickin opissa ollut Val Lewton.
Arkkitehti Oliver (Kent Smith) tapaa mysteerisen serbialaissyntyisen Irenan (Simone Simon) ja rakastuu tähän. Tunne on molemminpuolinen, mutta Irena ei päästä häntä lähelleen, koska pelkää juuriaan. Vanhan tarun mukaan (jota en nyt enempää selitä), jos hän altistuu liialle läheisyydelle, hän muuttuu pantteriksi. Oliver laittaa Irenan salaisuuden mielikuvituksen piikkiin, vaikka Irena ottaakin sen erittäin vakavasti. He menevät naimisiin, mutta silti Irena ei päästä häntä lähelleen. Turhautunut Oliver kertoo työtoverilleen Alicelle (Jane Randolph) vaimonsa salaisuuden ja passittaa Irenan Alicen suosittelemalle psykiatrille, tohtori Juddille (Tom Conway). Tohtori Judd vaikuttaa ihastuvan potilaaseen, mutta tämä vain etääntyy ihmisistä. Oliver tunnustaa Alicelle, ettei enää rakasta Irenaa ja poissuljettu peto herää mustasukkaisessa Irenassa. Peto ahdistelee Alicea, mutta onko se todellakin pantteriksi muuttunut Irena vai jotain muuta.
Kuvaus on loistavaa. Se vihjailee ja antaa katsojan oman mielikuvituksen hoitaa loput. Vaikka elokuva onkin kauhua, näin nykykatsojan silmin se on hiipivää jännitystä. Tämän vuoden puolella 94-vuotiaana kuollut Simone Simon on täydellinen herkkänä Irenana ja hänen tulkintansa on täysin uskottava. Elokuva ei ole pituudella pilattu, mutta näyttää kaiken lyhyesti ja ytimekkäästi pitäen katsojan otteessaan alusta loppuun. Elokuvassa ei itse asiassa näytetä muuttuuko Irena pantteriksi, mutta varjotyöskentelyllä ja äänillä se antaa katsojalle käsityksen. Kissaihmisiä sai muutaman vuoden päästä jatko-osan, mutta ensimmäinen osa on yksinkertaisesti mestariteos.
nimimerkki: LeffaPopcorn
