Tositapahtumiin perustuva Häkkilintu kertoo Katie Standonista, joka on elänyt 13-vuotiaaksi asti eristyksissä yhdessä huoneessa, johon vanhemmat ovat hänet eristäneet. Perheen isä näyttää olevan syypää kaikkeen ja harmaakaihin vuoksi sokeutunut äiti on myös olosuhteiden uhri. Tämä ei voi pitää täysin paikkaansa, koska halutessaan äiti olisi voinut takuulla vaikuttaa asiaan jo aiemminkin. Helppo sanoa, mutta ei äitikään kyllä täysillä käynyt koska antoi asian jatkua 13 vuotta ennen kuin teki jotain.
Katie on löydettäessä mykkä ja kehitys on pysähtynyt aiemmin. Tyttö otetaan sosiaaliviranomaisten huostaan. Häntä nimitetään Wild Childiksi, koska lapsen tavat muistuttavat eläintä, tämä räkii minne vaan, masturboi siellä missä huvittaa ja syö omaa oksennustaan. Katieta aletaan tutkimaan ja opettamaan ihmisten tavoille. Välillä tuntuu että kukaan ei lopulta välitä itse ihmisestä vaan pikemminkin tutkimuksesta jota voi suorittaa niin kauan kuin apurahaa riittää. Nuori kielitieteiden opiskelija pysyy Katien rinnalla ja ystävystyy hänen kanssaan muiden olosuhteiden vaihdellessa ympärillä.
Täytyy sanoa että kyllä ovat leffantekijät löytäneet taas aiheen, joka koskettaa ja kauhistuttaa. Kuinka julma ihminen voi ollakkaan ja vielä omia lapsiaan kohtaan.
Toteutuksesta voidaan olla useampaa mieltä. Leffa kertoo tarinan kakistelematta ja mikään ei jää pahemmin vaivaamaan. Toki jos alkaa miettimään vaihtoehtoisia tapoja kertoa tarinaa niin kyllä niitä on olemassa. Sanotaan että tämä tapaus tekee asiat selväksi perusotteella.
