Willis ja Pfeiffer ovat aviopari, jotka ovat olleet naimisissa 15 vuotta. Rakkaus on hiipunut pois ja tilalle on astuneet ne melko normaalit kuviot, jossa toista ei ymmärretä, kuunnella tai ainakin siltä tuntuu. Hellät sanat ovat vaihtuneet kiistoihin siivous- ja pyykinpesuvuoroista.
Vaikka mikään ei tunnu olevan enää hyvin niin pariskunnalla on kumminkin yritystä saada loppupeleissä juttu toimimaan. Asiat ei vaan ole enää niin yksinkertaisia, mutta kaikki on mahdollista jos toisesta edelleen kumminkin välittää. Monille leffan asetelmat ovat tuttua ja homma voi toimia hyvinkin jonkinmoisena parisuhdeterapian välineenä.
Spinal Tapinkin joskus muinoin ohjannut Rob Rainer istuskelee tässä ohjaajan pallilla. Leffassa menee tovi päästä kiinni siihen mikä on nykyaikaa. Homma hyppii ajassa enemmän ja vähemmän taaksepäin. Vaikka juttu tuntuu alkuun hiukan sekavalta niin kaikki pelaa kuitenkin ihan loogisesti. Pomppiminen auttaa hoksaamaan, milloin meni vielä hyvin ja missä suhde lähti menemään vikaan. Ollappa tuollainen visuaalinen kelailu mahdollista oikeassakin elämässä. Spinal Tapin kivijalkana nähty dokumentaarinen ote vilahtaa välillä ruudussa, mutta tuo jos jokin tuntuu merkityksettömältä.
Jos menee hiukan huonosti, lapset vaan mummolaan ja leffailtaa vietteleen tätä katsellen… kyllä se siitä (ehkä).
